Uusi hallitus välittää, kunhan olet vähintään keskiluokkainen

Jotain sitä olisi raapustettava tästä Orvon hallitusohjelmasta. Sanon tahallaan Orvon vaikka pitäisi kirjoittaa Orpon. 

Yksityiskohdat ohjelmasta voi jokainen lukea jokapuolelta, joten en niillä käy piinaamaan vaan ajatuksiani sieltä täältä. 

Ensiksikin uusi hallitus väittää välittävänsä. No. Kyllä se välittääkin. Varakkaista ja vähintään keskiluokasta. Heillehän tämä hallitusohjelma on unelma, vaikka nykypäivän keskiluokkainen vasemmisto sitä haukkuukin. 

Vähänkin isomman firman yrittäjät olivat kuin kissa saatuaan kissanminttua, kun nyt voi antaa kenkää kun duunarin naamari vain vituttaa ja mitään perusteluja ei tarvitse määräaikaisuuksillekaan, kunhan kesto on alle vuoden. Voitte arvata tehdäänkö sopimukset sitten alle vuodeksi kerrallaan.

Mutta köyhille ei riitä välittämistä. Nyt saavat vanhuuseläkeläisiä lukuunottamatta etuuksilla elävät runtua. 

Kyllä nyt katuvat kokoomusta ja persuja äänestäneet. Varsinkin persut myivät äänestäjäkuntansa täysin sinänsä osin järkevistäkin tiukennuksista maahanmuuttolakiin. Seuraavissa vaaleissa persuja odottaa tappiojytky, kun leikkuri toimii syksystä lähtien kunnolla. 

Sinänsä hallituksen eräänlainen perustulomalli on hyvä idea, mutta kokoomuksen tuntien siihen tulee liittymään kyykytystä ja kaikilta tuilta pudottamista. Olisivat demarit saaneet mennä hallitukseen, että kokoomusta torppaisi edes joku.

Osin hallitusohjelmasta löytyy miltei huvittavia yksityiskohtia. Jopa Kelan äitiyspakkauksen sisältöä on pohdittu ja sinne on lisätty pallo. Kyllä kuulitte oikein. Koululaisten kännykänkäyttöäkin on pohdittu, vaikka varsinkin jotkut pojat eivät opi edes lukemaan paruskoulussa kunnolla.

Mutta ei  hätää. Kaljan verotus laskee, saa ainakin juopoteltua halvemmalla suruunsa.

Kommentit

Suositut postaukset