Kirja-arvostelu: Mario Reading - Nostradamus 100 ennustusta: Antikristusta odottelemassa

 

Mario Readingin Nostradamus-historiikki ei ole enää tuore kirja, mutta kiinnostava kyllä. 

Ketäpä ei kiinnostaisi maailmanhisrorian tapahtumia "ennustaneen" lääkärin ja astrologin Nostradamuksen elämä, varsinkin kun hän ennusti 1500-luvulla, jolloin tieto oli varsin rajallista. Ei ollut nettejä ja nättejä Seppo Rädyn sanoin.

Nostradamus oli jo julkkis aikanaan, eikä häntä pidetty minään huijarina ja hölmönä aikoina, jolloin mystisyys, kohtalo ja uskonto eli vahvasti arkipäivässä. 

Erilaiselle astrologeille ja ennustajille on yhä paikkansa, vaikka ei heillä enää ole pääsyä kuninkaan hoviin kuten Nostradamuksella. 

Apunaan aikamatkailussaan Nostradamus käytti erilaisia miestä vahvempiakin aineita, jonka jälkeen vaipui eräänlaiseen horrostilaan. 

Itse ennustukset ovat aika monitulkintaisia ja ovat vielä kirjoitettuna runomuodossa. Osa on kyllä mielestäni aika kaukaa haettuja osumia tulevaisuudesta tässä Readingin kirjassa, mutta osa sattuu yllättävänkin hyvin kohteisiinsa. 

Minnekään 4000-luvulle asti Nostradus ei kuitenkaan ennusta. Ehkä se oli hänen mielestään jo liian kaukana, niin kuin meidänkin aikanamme on, minun mielestäni. 

Mielenkiintoisena yksityiskohtana muuten, että 2030-luvulla on tulossa uusi antikristus tuhoa kylvämään. Kaksi ensimmäistä on katsottu olleen Nostadamuksen (tietenkin) ennustamat Napoleon ja Hitler. Eli siellä se jossain uusi maailmanvalloittaja jo keräilee voimiaan.

Sitten on taas nämä ennustukset, jotka ovat vähän niin ja näin. 

Tuskin Nostradamus nyt näki Dianan ja Dodin kuolemaa tai vuoden 2008 vuoden pörssikriisiä. Tai vielä vähemmän aika merkityksettömäksi jääneen Sarkozyn uran. Yllätttävän moni hänen ennustuksistaan osuu myös 1500-luvun Ranskaan, joka oli hänen oma aikansa ja maailmansa.

No. En miehen selvänäkijän lahjaa vähättele. Yritäpä itse miettiä tulevaisuutta. Varmaan lienee vain se, että sotia, nälkää, kauhua ja hulluja johtajia on aina luvassa. Näitä Nostradamus meidän ajallemme lupasikin.

Kommentit

Suositut postaukset