Miksi taiteilijat kadehtivat aina Katariina Souria?

Sanotaan, että kateus on suomalaisten kansallisomaisuus. Se todellakin on. 

Täällä kadehditaan jopa köyhää työtöntä, koska hän saa olla ihmisten mielestä kotona laiskottelemassa laskien pennejään, riittävätkö ne kuun loppuun asti. 

Mutta ketkään eivät ole kateellisempia kuin taiteilijat. Esimerkiksi Kata Kärkkäinen, nykyinen Katariina Souri on saanut tämän useasti tuta. Playboy-mallin kun pitäisi pysyä aina Playboy-mallina eikä saamansa julkisuutta saisi käyttää hyväkseen.

Vuosia sitten useita kirjoja kirjoittanut ja elokuvakäsikirjoituksiakin sorvannut Souri haki Kirjailijaliittoon. 

Jäsenyys ei tietenkään tullut, koska mielenkiinnottomia kirjoja tehtaitelevat ylikoulutetut apurahakirjailijat olivat kateellisia Sourin menestyksestä ja ennen kaikkea siitä, että hän oli saanut sen liian helpolla ja väittäen Sourin taiteellisen tason olevan heikko.

Nyt Souri oli jälleen taiteilijoiden hampaissa. Hänen Luxiin tekemänsä saamelaistyö oli kuulemma rasistinen ja ennen kaikkea Sourilla ei heidän mielestään riittävästi koulutusta taiteilijaksi. Taide oli kuulemma tasotonta taas. Kuka määrittää taiteen tason? Ja. Öö. Olikohan Van Gogh käynyt akateemisia taiteilijaopintoja?

Mikään ei kiukuta koulutettuja taiteilijoita enemmän, jos joku ei heidän tavoin hae apurahoja samalla että kukaan ei osta heidän töitään puhumattakaan että tuntisi heidät. Tämä on heille liikaa. 

Suomessa ei saisi kukaan tulla mitään epävirallista reittiä taiteilijaksi, sillä turhia taiteilijoita on koulutettu läjäpäin. Sourin tauluja käsittääkseni kun vielä ostetaan. Erikoista ajatella, että taiteilijaksi saisi olla vain yksi tie.

Kommentit

Suositut postaukset