Kirja-arvio: Pentti Saarikoski - Kirje vaimolleni: Masentunut kirjailija masentavassa Dublinissa

 

Runoilijalegenda Pentti Saarikosken päiväkirjat ovat mielestäni parasta kirjallisuutta mitä löytyy. On edes vaikea sanoa mikä niissä kiehtoo. Onko se itse Pentti vai vain se, että ne ovat Pentin kirjoittamia. 

Kirje vaimolleni on nyt ainakin naamioitu kirjeeksi hänen tuolleiselle vaimolleen Tuula-Liinalle, myöhemmälle kirjailijalle ja kirjailijaliiton puheenjohtajalle. Mutta taattua Saarikosken päiväkirjaa se on silti.

Se on kyllä jonkinlainen omintakeinen rakkaudentunnustus vaimolle, jota ei kyllä Hollywood-elokuvaan voisi laittaa. 

Kirjan alkuosa kun keskittyy Pentin exiin, joiden kanssa hän oli Dubliniin matkustanut aiemmin. Totta kai sinne oli saatava nykyinenkin vaimo. Ja noiden suhteiden romuttumisesta hän sitten raportoi nykyiselle vaimolleen. 

Tuula-Liinankin oli tarkoitus matkustaa Dubliniin, mutta sinne asti hän ei koskaan päässyt. Pentti lähti etuajassa takaisin kotiin ja jos en aivan väärin muista, niin lentokentältä suoraan sairaalaan.

Kirje vaimolleni on tuttua Saarikosken proosaa, joskin aika masentunutta ja alakuloista. Tässä kirjassa ei ole minkäänlaista jaottelua edes lukuihin. Teksti on yhtä tajunnanvirtapötköä, kuten kirjeessä tietenkin pitääkin.

Rähjäinen Dublin tuo kirjaan lisävärityksensä. Pidin siitä myös itse, kun huhtikuussa 2011 matkustin jätettynä Dubliniin. Siellä syntyikin hyviä runoja. Mutta masentunut Pentti ei itsekään tiennyt miksi piti masentavasta Dublinista niin paljon.

Itse teksti on sitten hyvin eritasoista. Parhimmillaan Saarikoski kykenee hyviin oivalluksiin esimerkiksi kommunismin ja Jeesuksen yhtäläisyyksistä, mutta sitten taas hänellä tuntui olevan huhtikuussa 1968 jonkinlainen paskafetissi päällä. 

Paskasta riittää juttua, kuten kyrvästä ja vitusta että tietenkin panemisesta. Muina saarikoskina hän myös vilkuilee opiskelijatyttöjä. Ja sehän kerrotaan tietenkin vaimolle. Mitään nykymiehen palkintoa Saarikoski ei saisi. Samoin kulutetusta alkoholimäärästä ja vatsantoiminnasta Saarikoski pitää tarkkaa kirjaa kuten aina. 

Kaikesta puutteistaan huolimatta kirja tuntuu tuoreelta. Se on täysin itsensä ympärillä pyörivää, mutta myös äärimmäisen rehellistä. Itsesensuuria Pentillä ei ollut. Ja sille minä taputan aina.