Mies, jolla ei ollut lapsia

Ystäväni J pyysi minua muutama viikko sitten sanoittamaan sävellykseensä tekstin miehestä, jolla ei ole ollut lapsia, vaikka olisi näin halunnut. Sanoituksesta tuli ihan kohtuullisen hyvä, varsinkin kuin kirjoitin sen englanniksi, enkä omalla äidinkielellä.

Aika vaikea tehtävä oli joka tapauksessa, ei ole helppoa ajatella sellaisen ihmisen sielulla, mitä ei itse ole. Ilmeisesti ei omasta tahdostaan lapsettomaksi jääneitä miehiä kuitenkin löytyy kohtuullisen paljon. Se on surullista, kun on niin paljon miehiä, jotka eivät taas halua olla jälkikasvunsa kanssa missään tekemisissä. Tai jos haluavatkin, niin eivät saa olla, kun erossa miehet jäävät harvoin voittajan puolelle lastensa tapaamisoikeuksissa. Perusperheet kun ovat katoava luonnonvara.

Omalla kohdallani en voi väittää kärsiväni vauvakuumeesta. Olen lähtöisin nykymittakaavassa kohtuullisen isosta perheestä ja tiedän millaista lapsiperheen arki on, enkä voi väittää sitä erityisemmin haluavani. Minun on myös vaikea kuvitella itseäni lastenvaunuja työntelevänä verkkaripukuisena perusisänä. Taidan olla vähän liian monisyinen ihminen siihen hommaan. Minulla on myös turhan voimakas suojeluvaisto, tukahduttaisin varmaan lapseni liialla hellyydellä ja suojelulla. Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämässä tapahtuu. Enpä kuvitellut kymmenen vuotta sitten olevani kunnan hommissakaan.

Jokainen mies ainakin alitajuisesti haluaa sukunsa jatkuvan. Siihen lienee ihan lisääntymisbiologinen syy. Lisääntyminenhän on kaikkien eläinlajien koiraiden perimmäinen tehtävä. Joten ehkä minussa asuva kummisetä toivoisi omiakin poikia ympärilleen. Miksei myös tyttöjäkin. Samalla tavallahan se suku jatkuu tyttöjenkin kautta.

Ainoa mitä en koskaan haluaisi tehdä, on alkaa elää omaa elämää lasten kautta. Varsinkin jotkut äidit tuntuvat elävän täysin lastensa elämän kautta. Aina kuulee heidän puhuvan ainoastaan lapsistaan: mitä he opiskelevat, mitä he tekevät yms. Ei lasten takia tarvitse lopettaa oman elämän elämistä, varsinkaan sen jälkeen kun he eivät ole enää avuttomia ja täysin riippuvaisia vanhemmistaan. En myöskään ikinä vaatisi lapseltani liikaa liian nuorena, jotta hän toteuttaisi niitä unelmia, joita en itse ole kyennyt toteuttamaan. Se on väärin.