Tulkoon lasten valtakunta



Televisiossa, en nyt muista millä kanavalla, pyörähti käyntiin Lasten valtakunta-sarja. En ole sitä katsonut, ja tuskin katsonkaan, vaikka kaikenlaista roskaa sitä tulee televisiosta muutenkin katsottua aivan liikaa.

Ainakin kriitikkojen mukaan kyseessä on vahvasti käsikirjoitettu sarja. Sarjassa lapset rakentavat yhteiskuntaa tai nyt ainakin jotain kyläpahasta omanlaisekseen. Onneksi Amerikassa on paljon hyviä lapsinäyttelijöitä.

Mutta kuulemma kommunistisen yhteiskunnan luominen on kielletty. Vain kapitalistinen kelpaa. Se siitä lasten vapaudesta luoda omaa yhteiskuntaansa. Tosin lapsi on aika itsekäs olento, tuskin heiltä kommunistisen yhteiskunnan luominen onnistuisi. Kun se ei onnistu aikuisiltakaan.

Ja mitä lapsilta voisi odottaa, kun ylihuolehtivat vanhemmat eläisivätkin lastensa puolesta, jos se vain onnistuisi. Toisesta osaa lapsista sitten ei kovinkaan kiinnostuneita. Ehkä he lasten valtakunnan sitten rakentaisivatkin.

Tosielämästäkin, tai historiasta siis, löytyy esimerkkejä lasten yhteiskunnan luomisesta. Joskus aikanaan nimittäin lapsetkin päättivät lähteä ristiretkelle siinä missä aikuisetkin. Pahaksi onneksi heidät myytiin orjiksi, ennen kuin pääsivät lähellekään määränpäätänsä. Eli ei päästy luvattuun maahan, sellaista on vaikea lunastaa lapsille, jos ei nyt aikuisillekaan.

Sinänsähän olemme palaamassa pikkuhiljaa takaisin siihen aikaan, että lapset ovat varhaisessa vaiheessa pikkuaikuisia. Ennen vanhaan lapsuus loppui jo hyvissä ajoin, kun voimat riittivät työntekoon. Nuoruuttahan siinä välissä ei edes ollut. Nyt lapset haluavat enemmän tai vähemmän itse olla mahdollisimman varhain nuoria ja sitä kautta aikuisiakin. Jopa ala-astelaiset kiittaavat jo kaljaa.

Mutta millainen se lasten yhteiskunta oikeasti olisi? Se on vaikea sanoa, kun ei ole lapsi. Itse olen kadottanut aika pahasti oman sisäisen lapseni jo varmaan lapsuusiässä, joten en oikein osaa ajatella kuin lapsi. Vaikka joskus tuntuu, että liian varhainen aikuistuminen on kompensoitunut lapsellisuutena aikuisiässä. Onneksi sentään en Neverland-kartanoja ole vielä rakennellut.

Aikuiset itse asiassa määrittelevät, mitä lapset haluavat. Aikuisethan tekevät lelut, leikit ja lastenohjelmat. Emme me aikuiset voi tietää, haluavatko lapset karkkimaata, vai haluaisivatko he yhteiskunnan, joka olisi tasa-arvoinen ja rakastava. Jossa äiti ja isä olisivat vielä yhdessä ja jossa pidettäisiin sylissä. Jossa lapset määräisivät. Tietenkin lapsen kokemusmaailmalla ja maailman ymmärtämisen tasolla höystettynä.

Mutta kyllä ne lapset määräävätkin. Vaikka lapsia kohdellaan kaltoin aikamme maailmassa länsimaissakin, niin toinen ääripää ovat sitten ne pikkukeisarit ja keisarinnat. Monethan ammattiauttajat kertovat, kuinka nämä "väärinkasvaneet" lapset ovat aikaisempaa häikäilemättömämpiä ja itsekkäämpiä olentoja. Jotka käyttävät jopa hyväkseen lasten suojaksi pahaa maailmaa vastaan tehtyjä lakeja.

Aikuisen velvollisuus kun olisi opettaa hyvän ja väärän ero, sitä on pikkuisen ihmisen muuten vaikea tietää. Sinänsä en rupea ketään neuvomaan tai moittimaan lasten kasvatuksessa. Sen vaikeutta kun on vaikea ymmärtää täysin, ellei omia lapsia ole.

Itsekkäiden lasten lisäksi ongelmana on lapset, jotka eivät suostu itsenäistymään. Eli jos jotkut aikuistuvat liian harvoin, haluavat toiset jatkaa lapsuuttaan vanhempiensa luona loisimassa. Sinänsä ei ihme, jos omaa kiltit vanhemmat. Alkuunpääsy kilpailuyhteiskunnassa ei houkuttele, kun siivet eivät kanna ja kotona ollaan avuliaita auttamaan. Ja jos lapselta ei ole vaadittu koskaan mitään.

PS. Tänään sitten huipentuu EM-kisat. Saa nähdä, riittääkö Espanjan hermot Saksan dieselveturin kaatoon. Toivottavasti. Minulla on jopa halpis Espanjan maajoukkue-paitakin.

Muuten jos joku kaipaa hyviä dokumentteja televisiostä kannattaa katsoa Yleteemalta tuleva sarja Amerikkalaiset sodassa. On hyvin tehtyä dokumentti, jossa valotetaan myös amerikkalaista kotirintamaa toisen maailmansodan aikana. Sarjassa kerrotaan myös amerikkalaisten tappioista toisin kuin yleensä. Suomen sodistakin kaipaisi muuta kuin torjuntavoittonäkökulmaa, vielä kun aikalaisia on elossa.
Alkaisi olla kohta kiire.

Kommentit

Suositut postaukset