Matkaeksyttäjät

Televisiossa pyörii turkkilaisesta matkailuarjesta pyörivä sarja Matkaoppaat. Itse en ole kyseistä ohjelmaa katsonut.

Kansan suosikiksi ko. ohjelmasta on kuulemma noussut ukko, joka kiroilee ja sättii matkaoppaita, kun suunnitelmat menivät äijällä persiilleen. Ikään kuin tuo ei olisi yllätys, sillä missään muualla asiat eivät mene niin vahvasti persiilleen kuin matkalla.

Ihminen muuttuu suureksi vauvaksi, kun se lähtee pakettimatkalle. Kaikki perusselviytymistaidot katoavat oma-aloitteisiltakin ihmisiltä. Suomalaisista tulee vaativia ja itsekkäitä olentoja, joille pitää tehdä kaikki valmiiksi, vaikka kotimaassa tyydytään mitä surkeimpaan palveluun.



Matkaoppaiden pitää pelastaa reissulaisia mitä monituisimmista pulasta, joissa useimmiten on alkoholi tavalla tai toisella mukana. No, käsistä karannut alkoholin käyttö on varmasti itsenikin saattanut suurimpiin ongelmiin matkoilla ja niiden jälkeen. 

Vaikka ihmiset haaveilevat matkustelusta, on matkustaminen itse asiassa äärimmäisen kuluttavaa ja tylsää. Kaikista mukavinta on matkakohteen valinta. Päässä pyörii idealistinen käsitys paikasta, josta ei vielä halua tietää ja ei ainakaan kuulla totuutta.

Mitä pidempänä matkakohde on, sitä tuskallisempi reissu. Siksi itse pysyttelen visusti Euroopassa. Tuskalliset tunnit ahtaissa lentokoneissa vetävät vertoja armeija-aikojen iltavahvuuslaskennoille piinallisuudessaan laskettuine minuutteineen ja säänneltyine tapahtumineen.

Vähänkin normista poikkeavan ihmisen matkustaminen on tehty tehostamishuumassa mahdottomaksi. Tupakoitsijat kärvistelevät tupakantuskissaan ja lihavat eivät tahdo mahtua edes penkkiin. Huutavat lapset, selkänojan suusi eteen laskevat ja vessassa ramppaajat saavat sen sijaan terrorisoida mielinmäärin kanssamatkustajiaan. Heidän seassaan humalainenkin on helpotus viereisessä penkissä. Tuossa helvetissä ei edes lentoemon jähmettynyt hymy pelasta.

En todellakaan ole seikkailija, mutta pakettimatkoille en innokkaasti ole lähtemässä. On aina kiusallista matkustaa ihmisten kanssa, joita ei tunne ja tuntea pakonomaista yhteenkuuluvuutta. Hauskan pitämisestä tuntemattomien kanssa ei yleensä seuraa pidemmän päälle kuin itkua ja hammasten kiristystä.

Ja sitten kun ollaan perillä, pitää muistaa tekstailla kotimaahan ja kertoa kuinka hienoon kulttuuriin on nyt saapunut,  vaikka samaan aikaan hätistelee tungettelevia matkamuistokauppiaita jaloistaan. Sillä tosi-asialla ei ole mitään merkitystä, että on jo kahden ensimmäisen minuutin aikana todennut matkan olleenn virhe ja parhaimman ratkaisun olleen kotiinjääminen.



Koti-Suomeen on muistettava kertoa, kuinka ihmiset täällä ovat aidompia ja avoimempia kuin Suomessa. Matkakumppaneille tosin naristaan, että kyllä Suomessa asiat ovat niin paljon paremmin.

Kun vihdoin lähdön hetki takaisin Suomeen koittaa, on muistettava kertoa kaikille, kuinka ei halua palata takaisin Suomeen. Puoliso ei välttämättä haluaisikaan palata kanssasi, sillä todennäköisemmin kaksi viimeistä päivää on riidelty kun isäntä on käsittänyt matkan tarkoittavan loputonta viikonloppua peruskaljoitteluineen.



Todellisuudessa matkalainen ei malta odottaa sinivalkoista lentokonetta ja hyrisee tyytyväisyydestä, että tälläkään kertaa minua ei ryöstetty. Miten se onnistuisikaan, kun rahat ovat suurin piirtein teipattuna reisiin. Suomessa kun on suomalaisen mielestä aina turvallista, vaikka todennäköisemmin tuleekin ammutuksi kauppakeskuksessa kun sisällisotaa käyvässä maassa.

Tarvitsemme uuden ammattikunnan. Matkaeksyttäjät, jotka jättäisivät meidät heitteille ja pakottaisivat meidät elämään maassa maan tavalla, eikä suojatussa keinotodellisuudessa, josta muistoksi jäävät vain aikanaan poistettavat digikameran kuvat.

Siitäkin huolimatta. Reissuun tekisi mieli.

----------------------

Matti Vanhanen haluaisi rajoittaa lakkoilua. Miksiköhän en ole yllättynyt? Ketkä Suomessa edes enää lakkoilevat? Kaksi tai kolme ammattijärjestöä, mutta sekin tuntuu olevan liikaa.