Kun ei muusta, niin lapsista, nuorista ja mamuista

Jos jostain saa aina jutun aikaiseksi, niin lapsista, nuorista, maahanmuuttajista/pakolaisista. Nämä aiheet herättävät Suomen aina liekkeihin. Tietenkin vain, jos kyse on jostain negatiivisesta ja ikävästä.

Meillä Vantaalla syntyi viime viikolla pienimuotoinen kohu siitä, kun kaupunki päätti olla vastaanottamatta kahteen vuoteen ns. kiintiöpakolaisia. Otsikothan siitä syntyi, koskapa Vantaa oli kyseessä. Huomattavasti isompi Helsinki on tehnyt vastaavan päätöksen, mutta siitä ei noussut kohua ihmisoikeusloukkauksena pakolaisia kohtaan. Eikä siitäkään asiasta, että esim. kepulainen paratiisi Nurmijärvi ei ole tähän päivään mennessä ottanut vastaan ensimmäistäkään kiintiöpakolaista.

Ja vaikka pakolaisia otettaisiinkin vastaan maaseudun kunnissa, harvoin he siellä pysyvät ja tulevat tietenkin pääkaupunkiseudulle eli myös Vantaalle. Eli siinä syy, miksi pakolaisia ei pystytä ottamaan yhtään enempää, kun ei ole rahaa. Suomessa ei muuten oikein enää edes tajuta pakolaisen ja maahanmuuttajan eroa, sillä Vantaan päätöksestä osa riemuitsi, että nyt loppui mamujen tulo edes jossain Suomeen.

Kansakuntamme toivo (Sauli Niinistön lisäksi) Björn Wahlroos puolestaan lopettaisi kehitysmäärärahat kehitysmaihin tyystin. Siinä suhteessa olen samaa mieltä, että kehitysyhteistyön näkyvät tulokset taitavat olla lähellä nollaa. Raha tuskin edes menee sitä tarvitseville. Osin johtunee siitä, että kysytäänkö avun vastaanottajilta koskaan, mitä he oikeasti haluavat. Vai mennäänkö siirtomaatyyliin rakentamaan tehdas, jota kukaan ei osaa käyttää?

-------------------------

Järkyttyneenä luin yhtenä päivänä tilastoja Suomessa väkivaltaan kuolleista lapsista. Suomessa kyllä on kielletty tukistamisesta lähtien kaikki lasten ruumiillisen kurittamisen muodot, mutta silti mikään ei estä vanhempia tappamasta lapsiaan. Toisaalta taas toiset lapset terrorisoivat itse vanhempiaan ja opettajiaan kouluissa. Kummallista ja hämmentävää.

----------------------

Toissapäivänä tein lopulta sen päätöksen, mitä kauan olen pohtinut eli otin loparit työpaikastani Vantaan kaupungilla. Tarkka lähtöpäivä riippuu vielä monesta asiasta, sillä sen verran olen velvollisuudentuntoinen, etten voi lähteä, ennen kuin seuraaja aloittaa työnsä. Samaa vastuuntuntoa tosin ei minua kohtaan ole aina löytynyt. Todennäköisesti kuitenkin viimeistään kesällä.

Työssäni paloin lähestulkoon loppuun ja loppuvaiheessa voin jo fyysisestikin pahoin. Minulla ei ole ruusuisia kuvitelmia helposta elämästä jatkossa, mutta en enää koskaan aja itseäni työn takia henkisesti ja fyysisesti loppuun. Tällä hetkellä kaikki on avointa, mutta työtarjouksia otan vastaan, jos tarvitsette jossain ahkeraa ja hyvää työntekijää. Kirjoittamisen alalla haluaisin tietenkin leipäni ansaita, esim. freetoimittajana, mutta yhtä hyvin voin hakeutua seuraavaksi vaikka Lidliin hyllyttämään maitoa. Se voisi tehdä hyvääkin kirjoittamiselle. Kaikki työ on minulle arvokasta, mikä johtoajatus viime aikoina pääsi minulta karkaamaan.

Julkisten palveluiden töistä jäi ärsyttämään eritoten muutama asia. Julkisella puolella millään muulla ei ole väliä kuin tutkinnoilla. Olit sitten kuinka pätevä, pidetty osaaja tahansa, sinulla ei ole minkäänlaisia uramahdollisuuksia julkisella puolella. Tämähän ei tietenkään koske poliittisin perustein täytettäviä virkoja. Lisäksi ihmettelen hyviä tuloksia työhyvinvointikyselyissä, kun tuntuu, että kaikki voivat silminnähden pahoin. Ja on vielä pokkaa väittää, että neljä viidestä suosittelisi työpaikkaa ystävälleen... ja vaikka demokratia on hieno asia, on politiikka tehnyt julkispalvelujen tiedottajan elämästä todella tukalaa.

Mutta se on ollut vaikuttavaa, kuinka paljon olen saanut lämpöä ja kannustusta osakseni päätökseni jälkeen. Lähes kaikki ovat ymmärtäneet ja toivottaneet hyviä seikkailuja jatkossa.Toivottavasti niitä onkin edessä paljon.