Uhittelua itään

Pienemmillä on pakonomainen tarve uhitella isommilleen. Sen tiedämme me pikkumiehet ja pikkukoirat. Viime aikoina olen seurannut myös huolestuneena Suomen uhittelua Venäjän suuntaan. On selvää, että venäläiset tuskin arvostavat alistujiakaan, eikä sellaiseen edes ole tarvetta, mutta kysyä sopii, mihin Venäjän ja Suomen suhteet ovat menossa.

Tuskin kukaan poliitikko puhuu enää Suomen ja Venäjän välisestä erityisestä yhteydestä. Osa oikeistolaisimmista poliitikoista jopa uskaltaa nimetä Venäjän uhaksi ja kiistelläkin julkisesti asiasta. Osa taas haluaa väistää koko aiheen ja odottaa Natoa pelastajaksi.

Mutta mitään Suomen erityissuhdetta Venäjään ei todellisuudessa olekaan. Suomi oli 70-luvulla harvoja Neuvostoliiton ystäviä länsivaltojen joukossa, mutta nyt Suomi lienee aivan samalla viivalla kuin muutkin länsimaat, jotka näkevät Venäjässä paljon vikoja, mutta itsessään eivät mitään. Eikä Venäjäkään suhtaudu Suomeen sen kummoisemmin kuin valtaosaan naapureistaan.

Suomessa myös luullaan olevan erityisiä Venäjän ja venäläisyyden asiantuntijoita. Viime aikojen huoltajuuskiistat eivät kyllä osoita moista mielipidettä oikeaksi, vaikka niissä toki on paljon mediamasinointia takana. Suomessa sätitään Venäjän mediaa Kremlin käsikassaraksi, mutta ei Suomenkaan median Venäjä-uutisointi mitään lämmintä ole ollut viime aikoina.

Hesari päätti jokunen viikko sitten rakentaa artikkelin muodossa jopa talvisodan uudestaan näkökulmalla, että jos sota käytäisiin nyt, niin mitä nyt tapahtuisi. Eivät muut lehdetkään ole nähneet huoltajuuskiistoissa muuta kuin suomalaisen osapuolen kannan, joissa lastensalakuljettajista on tehty sankareita. On huolestuttavaa, jos venäläissyntyiset vanhemmat kokevat venäläismedian olevan ainoa auttaja, eikä suomalainen sosiaalihuoltojärjestelmä, joka ilmeisesti suhtautuu miesten lisäksi venäläisiin ennakkoluuloisesti kun kyseessä ovat huoltajuuskiistat.

Suomessa ei kukaan halua leimautua rasistiksi ja vielä harvempi vähänkin merkittävämmässä asemassa oleva ihminen tunnustaa olevansa avoimesti russofobisti eli venäläisvastainen. Sellaisia Suomessa kyllä piisaa. Viimeistään aivan ylitse vedetty talvisodan 70-vuotismuistojuhla todisti sen.

Ja kun Neuvostoliiton avointa sotilaallista uhkaa ei ole olemassa, mielipiteet jyrkentyvät. Ihme kyllä Karjalan palautushaaveet ovat jääneet yhä pienen piirin haaveeksi. Tosin nyky-Venäjä ei moisesta palautushaaveista edes suostuisi keskustelemaankaan.

Mutta jos on Venäjä militarisoitunut ja isäänmaallistunut, niin sitä on myös Suomi. Nykyinen oikeistohallitus ei edes halua moista hillitäkään, vaikkakin mielellään hakee syyt taloudelliseen kurjuuteen kotimaisista työntekijöistä ja ulkoiset uhat Venäjältä, se kun on vuosisatain aikana todettu aina toimivaksi  keinoksi.

----------------

Muut asiat. Moontv tekee paluun nettitelevisiona. Jotain suomalaisen television tilasta kertoo tällä hetkellä, että Moontv on odotetuin ja puhutuin televisio. Ei ihme. Kaikkien suomalaisten pää-tv-kanavien uusi ohjelmisto on täysin varmisteltua tusinatavaraa, joka alkaa muistuttaa toisiaan kanavasta riippumatta. Uudistan toiveeni, että netti-tv mullistaisi television varsinkin jos kehittyvän tekniikan myötä tv:n ja tietokoneen raja-aita häviää.

-------------------------------

Vielä televisiosta. Onko kenelläkään enää hajua Yle- ja/tai mediamaksusta. Ei edes Suvi Lindenillä. Puolueen isot pojat eivät ole ilmeisesti kertoneet vielä hänelle, mitä hänen pitäisi tehdä.