Vihreälle saarelle?

Olen pohtinut (jälleen kerran), minne suuntaisin ulkomaanmatkani seuraavaksi. Ajankohtaa en vielä tiedä, sillä en tiedä, koska minulla on rahaa.

Nappasin yhtenä iltana kirjastosta Heinrich Böllin Päiväkirjan vihreältä saarelta. Suosikki saksalaiskirjailijani oli piipahtanut Irlannissa 50-luvun puolivälissä. Erinomaisena kirjailijana Böll sai Irlannin kuulostamaan kiehtovalta paikalta. Ei minulla tosin harhaluuloja ole, etteikö Irlannissa olisi kaikenmoista kehitystä (parempaan ja huonompaan) tapahtunut lähes 60 vuodessa.

Böll herkuttelee Irlanti-kliseillä, mitkä hänen reissunsa aikana olivat varmasti tottakin. Lapsia vilkkuu joka nurkassa, pappeja ja nunnia riittää. Viskiä kitataan valomerkin tullessa ja vain tappelut taisivat kirjasta puuttua.

Välillä Irlanti oli Euroopan taloustiikereitä, mutta nyt matka taitaa viedä vanhaan köyhyyteen takaisin. Pomminheittäjät ovat tyystin kadonneet, mitä muutama sitkeä nyt taitaa Pohjois-Irlannissa vielä terrorismia perinnetietoisena jatkaa.

Irlanti on sikiävänä kansana täyttänyt puoli Pohjois-Amerikkaa ja Australiaa, mutta viime aikoina virta on vienyt Irlantiinkin. Saa nähdä lähtevätkö Itä-Euroopan asukkaat takaisin kotimaihinsa talouskriisin riivaamasta Irlannista.

Jostain syystä Irlanti kiehtoo monia suomalaisia. Joitain yhtäläisyyksiä kansojemme kohtaloista löytyy.

Olemme molemmat pieniä kansoja ja hiukan syrjässä ja juoppouteen taipuvaisia. Meilläkin on ollut naapurimaata herrana historian sivu ja kohtelukin vaihdellut sen mukaan. Näihin päiviin asti lapsista ei köyhissä korpikopperoissa ole ollut puutetta ja perunalla sitä suomalainenkin korpikansa ennen vanhaan sinnitteli. Uskonto ei liene vain koskaan Suomessa ollut samassa asemassa kuin Irlannissa.

Mutta on sitä kirjailijaa ja muuta taiteilijaakin Irlannissa laukannut. Esim. kukas muu kuin Pentti Saarikoski. Neumann haki Irlannista myös innoitusta. Miksen siis minäkin?