Pettymysten vuosi 2011

Elämä on surun ja pettymysten pelikenttä, jossa onni piipahtaa ja sekin sattuman oikusta. Tältä tuntuu tällä hetkellä.

Työpaikallani loppuivat juuri yt-neuvottelut. Itse selvisin niistä ehjin nahoin. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita. Tuntui surkealta katsella potkut saaneiden ihmisten epäuskoa ja pettymystä. Jotkut ovat tehneet talossa pitkänkin uran ja tehneet tunnollisesti työnsä.

En ota kantaa siihen, olivatko nämä yt-neuvottelut tarpeen vai eivät. Ei se olen minun asiani. Mutta siltä kyllä tuntuu, ettei tänä päivänä kenenkään kannata rakentaa elämäänsä vain työn varaan ja varsinkaan yhden työnantajan. Yt-neuvottelut ja irtisanomisten aika ei tule tästä maasta koskaan loppumaan. Se on jo aika normaali osa yritysten bisneksen kiertokulkua.

Vaikka olen surullinen irtisanottujen puolesta, niin totta puhuen, noin vuoden aikana olen aika harvaan tutustunut oman toimituksen ulkopuolella, eikä minuunkaan kukaan ole erityisemmin tuttavuutta tehnyt. Ihmiset kun elävät pienissä piireissään oman porukkansa kanssa.

Kohta loppuvaa vuotta en jää hirveästi kaipaamaan. Ensiksi tuli keväällä ero suhteesta, jonka luulin kestävän tai en ainakaan loppuvan sillä tavoin kuin se loppui. Ja sitten kuoli isä muutama viikko sitten.

Usko onneen, oikeudenmukaisuuteen ja lojaalisuuteen on ollut koetuksella ja osittain kadonnutkin. Kaikkein vaikeinta on ollut kuitenkin luopua isästä lopullisesti.

Nämä yksityiselämän tapahtumat veivät ilon siitä tosiasiasta, että ensimmäistä kertaa elämässäni saan tehdä haastavaa ja mielenkiintoista työtä ja että olen tavannut paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Sekä hankalia ja ikäviä että mukavia.

Mutta niinhän se elämässä menee, että kaikki ikävä tapahtuu lyhyen ajan sisään. Minulle nämä tapahtuivat puolen vuoden sisään, mutta ovatpa jotkut menettäneet jopa viikon sisään rakkaitaan, eronneet ja menettäneet vielä työpaikkansa. Minulla tuo jälkimmäinen jäi sentään toteutumatta.

Tosiasia on, että elämässä ei ole mitään kestävää. Kaikki loppuu tai vähintään katoaa käsistä. Jos tämä vuosi on jotain opettanut, että mihinkään pysyvään ei kannata luottaa ja nauttia niistä sattuman heittämistä onnen sirpaleista. Ja että minkään pysyvän varaan ei kannata rakentaa.

Elämä on jatkuvaa muutosta hyvässä että pahassa, niin kuluneelta kun tuo kuulostaakin.