Luvassa raju myrsky!


Kaikki, jotka ovat lukeneet iltapäivälehtensä eivät ole voineet välttyä otsikon kaltaiselta otsikolta. Itse asiassa otsikko on vielä siitä lievimmästä päästä ja sen voi lukea mistä tahansa päivälehdestä. Uusin villitys onkin pelotella tulevan sään hurjuudella.


Sitten kun kaikkia varoituksia uhmaten olet kurvannut autollasi liikenteen sekaan taivaalta tulee muutama lumihiutale. Nykyautoilla kun voi ajaa oikeasti surkeassa säässä, suurin riskitekijä huonolla säällä on kuskeissa. Talvi kun yllättää autoilijat joka vuosi, ikään kuin Suomessa ei sataisi kunnolla lunta edes kerran vuodessa.


Sää on kätevä pelote, kun ei ole isoja skuuppeja tai uutisia tarjolla, sään saa kivasti käännettyä hurjaksi tai pääkallokeliksi. Ja varmasti kiinnostaa lukijoita. Sillä jos joku asia kiinnostaa lähes kaikkia lukijoita, se on sää.


Säätä on saatava raflaavammiksi, sillä pahimmat myrskymmekin ovat lasten leikkiä verrattuna kansainvälisiin myrskyihin, joissa henkikulta oikeasti on tiukilla, jos et tottele meteorologien ja viranomaisten ohjeita.


Haluan takaisin leppoisemman sääuutisoinnin. Haluan uuden sammakkoprofessorin tai jonkun muun leppoisen ihmisen kertomaan, että tänä talvena tulee lunta, sadetta ja myrskyä, mutta ei hätää, kohta se kevät kirkastuu.


Kommentit

Suositut postaukset