Ihailen ukonänkyröitä ja akankropsuja

Olen huomannut, että mitä enemmän vuosia mittariini tulee, sitä kovemmaksi änkyräkäyräni nousee. Minua suoraan sanottuna ärsyttää kaikki hysteria ja ylimääräinen innostuminen kaikesta, mistä kaikki innostuvat tai mistä kaikkien pitäisi innostua. Ja se vasta ärsyttääkin, kun muut tietävät paremmin, mitä olisi oikea ajattelutapa ja millainen elämäntyyli on se ainoa oikea elämäntyyli. Lenkkeillä pitäisi niin perkeleesti ja asuntosäästää, muuten et ole kunnon ihminen.



Kaikkein eniten ärsyynnyn kun luen lasten kasvatuksesta. En tiedä miksi, eihän minulla ole edes lapsia. Mutta kun äiti kertoo ylpeänä Hesarissa kaksivuotiaansa syövän vain voit leivän päältä ja että leivät siksi heitetään roskiin syömättömänä, niin eihän sitä voi muuta kuin hermostua. Joskus lapset olisivat syöneet tuon poisheitetyn leivän enemmän kuin innokkaana, kun lapsia ei ollut varaa kasvattaa nirsoiksi.



Olen nyt 34-vuotias, mutta kaikkein parhaimmin tulen juttuun vanhan kaartin ukkojen ja akkojen kanssa. Minulla ei ole oikein mitään yhteistä ikäisteni kanssa ainakaan mielipiteiteni osalta ja vielä vähemmän muun elämäni osalta. Mitä pahempi kuusikymppinen ukonänkyrä, niin sitä enemmän olen samaa mieltä hänen kanssaan. Sama koskee myös samanikäisiä akankropsuja.



Syykin on selvä. Kuusikymppiset ukonänkyrät ja akankropsut ovat huomattavasti vapaamielisempiä elämän kaikkia värejä kohtaan kuin nuorempansa, jotka ovat ilottomia ja pelokkaita elämää kohtaan ja joissa ei nuorempina ihmisinä ole lähellekään samanlaista rohkeutta kuin kuusikymppisillä.



Nuoret "aktivistit" toki luulevat olevansa tiedostavia ja rohkeita maailmanparantajia, mutta mielenosoituksissakin käydään vain siksi, että se kuuluu rooliin ja että niissä näyttää helvetin hyvältä. Ja pääsee aktivisminsa sitten kivasti päivittämään Facebookiin.



Aito rohkeus omiin mielipiteisiin on syöty nuoremmilta pois, sillä mitään rohkeaa ei uskalla tänä päivänä kirjoittaa, mikäli mielii pysyvänsä oikeassa olevien joukossa. Vielä vähemmän kukaan nuorempi uskaltaa valita erilaista elämänlinjaa. Kolmekymppiset ovat uuskonservatiiveja parhaimmasta päästä. Ukonänkyröiden ja akankropsujen ei moisesta tarvitse enää välittää, eivätkä he välitäkään. He ovat yhä niitä ainoita oikeita radikaaleja.



Kiitos heille.