Vastarintaa pelkoa vastaan

Kuva: Saana Inari 2014/Vastarinta

Marguerite Duras ei ole kirjailijoista minulle tutuimpia. Niinpä oli aika ajoin haasteellista katsoa hänen Ranskan miehityksen ajan novelleistaan dramatisoitua näytelmää Vastarinta.

Se on ehkä vaikein näytelmä, jonka olen eläessäni nähnyt. Käsiohjelma on kerrankin tarpeen muuna kuin muistona. Mutta eipä tässä elämässä tarvitse päästä helpolla.

Durasin oikeasta roolista Ranskan vastarintaliikkeessä toisen maailmansodan on kiistelty, samoin kuinka paljon novelleissa on Durasia itseään.

Roolihahmot näin ainakin itse kaikki Marguerite Durasina itsenään. En tiedä, oliko näin tarkoituskin. Novelleissa lukemani mukaan näin oli.

Vastarintaa näytelmässä roolihahmot kävivät lähinnä itseään vastaan, omaa pelkoa vastaan. Se lienee se kovin taistelu. Silloin kun kestät kidutusta, kidutat tai hoivaat keskitysleirillä näännytettyä miestä henkiin.

Teatteri Jurkalla on pieni ja intiimi näyttämö. He eivät yksinkertaisesti voi elvistellä näyttävillä lavasteilla, vaan luottavat iholle tulevaan tunteeseen ja tekstiin. Pakoonkaan et pääse. Tässä näytelmässä lavasteena toimi vain sermi ja jokunen tuoli. Olisivat tosin voineet olla mielestäni sentään 1940-luvulta.

Jurkan toimiva paketti kuitenkin toimii. Näin Vastarinnassakin.

Vastarinta on naisnäyttelijöiden näytelmä. Tanjalotta Räikkä, Laura Rämä ja Anna-Leena Sipilä tekevät eri-ikäisinä näyttelijöinä kelpoa työtä ja erottuvat toisistaan. Ainoa mies(ääni) olikin Gestapon kuulustelussa käytetyn mankan ääni.

En ole lukenut näytelmään käytettyjä novelleja, joten en osaa sanoa, kuinka orjallisesti näytelmä noudattaa alkuperäistekstejä. Kirjallisuuteen Vastarinta ei sortunut ehkä kuin paikoin.

Vaikeinta oli päästä roolihenkilöiden ajatuksiin sisälle, varsinkin kohtauksessa, jossa puhutaan täysin pimeässä tai seinälle. Silloin täytyisi olla sataprosenttisen keskittynyt saadakseen kohtauksesta kaikki irti. Se ei onnistunut minulta.

Parhaimmillaan näytelmä oli, kuten niin moni muu näytelmä, väliajan jälkeen. Keskitysleiriltä palaavan miehen, Robert L.; oli kääritty kokonaan kääreisiin. Siinä kuvastui hyvin kuoliaaksi surkastuneen miehen eristyneisyys muiden sodasta kärsivien joukossakin.

Duras jätti miehensä sen jälkeen kun hoivasi tämän elävien kirjoihin. Pelkoa kai sekin. Mikään kun ei palaa ennalleen sodan jäljiltä, vaikka ulkokuori siltä näyttäisi entiseltä.