Kuolemaantuomitun viimeinen yö

Mies itki kuolemansellissään. Vihdoin.
Vangitsijat olivat odottaneet hänen murtuvan.
Kuolemaantuomittu oli saanut vieraan. Saarnamiehen.

En ole nähnyt koko kesänä kukkia, kuolemaantuomittu sanoi.
Miten vaimoni ja lapseni voivat, hän jatkoi.

En tiedä, saarnamies vastaa.
En tunne heitä. Kuulin, että olet katkera ja vihainen,
siksi olen täällä, saarnamies jatkaa.
Halusin nähdä sinut, saarnamies sanoo.

Minut ammutaan, kuolemaantuomittu sanoo.
Hän itkee jälleen. Itku hävettää kuolevaa.
Kuolevan ei pitäisi pelätä. Sitä vangitsijat haluavat.
Minut ammutaan, koska haaveilin,
kirjoitin vallankumouksesta, kuolemaantuomittu jatkaa.

Näin tulee tapahtumaan, saarnamies toteaa.

He itkevät yhdessä, toisilleen tuntemattomat,
muitakaan ei ole tarjolla.

Kuolemaantuomittu ammuttiin kauniin saaren valleille,
vuosisadan päästä kuoleman sijasta siellä on ilo.