Vastuunkantoa suomalaisittain

Jotain Suomestamme vuonna 2014 kertoo se, että ihminen, joka eniten toitottaa vastuunkantoa, häippäsee kesken kaiken vastuusta itse. Kyseessä on pääministeri Jyrki Katainen.

Jyrkin viimeisimmästä vastuunkannon julistuksesta ja vaatimuksesta ei ehtinyt kulua kuin muutama viikko. Silloin hallituksesta lähti vasemmistoliitto. Puolueen ministerit olivatkin ilmeisen helpottuneen näköisiä kun pääsivät vastuunkannosta.

Minusta tuntuu, että Suomessa on jo kauan ollut vallalla syyttämisen kulttuuri. Jos joku menee perseelleen, joku muu on siihen aina syyllinen. Tämä ajattelutapa lähtee ihan yhteiskunnan huipulta alas asti. Jonkun muun takia irtisanotaan, jonkun muun takia en viihdy yms. yms.

Syyttäminen on yksi helpoimmista tavoista ulkoistaa vastuu.

Huvittavinta on hallituspuolueiden vaatimukset "yhteisistä talkoista", joilla tarkoitetaan kurjistamista kaikilta. Minkäänlaisia yhteisiä talkoita ei ole Suomessa ollut enää vuosikymmeniin, eivätkä suomalaiset ole tunteneet mitään yhteenkuuluvuutta toistensa kanssa. Joku ottaa ja joltain toiselta viedään.

Kaikki elävät omaa pikku elämäänsä, vaikka olisivat sitten hallituksessa tai ihan tavallisessa elämässä. Kataisen ratkaisu osoitti sen viimeistään. Oman elämän ratkaisut voittavat isänmaan hyvän, vaikka poliitikot fraasia aina hokevat.

Ikävät asiat halutaan yleensä dumpata muiden hoidettavaksi ja paeta siihen omaan pikku elämään. 

Kommentit

  1. Nyt haukut väärää puuta. Se oli nimenomaan, vain ja ainoastaan ARHINMÄKI joka häippäsi. Petturit saavat luopion kohtelun. Pussi päähän Paavo!

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän kyllä, että Katainen haluaa esimerkiksi aikaa perheelleen. Muuten homma olisikin ok, jos hän itse ei olisi peräänkuuluttanut koko ajan vastuunkantamista ja talvisodan henkeä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset