Antavatko suomalaisnaiset helposti?

Taannoin olin eräässä suuressa vantaalaisessa yökerhossa. Ulkonäöstä päätelleen lähi-idästä kotoisin olevat pojat katselivat arvioiden sieviä, nuoria suomalaistyttöjä. Pojat tokaisivat, että tuo antaa varmasti ja osoittivat erästä tyttöä.

Mietin, että mitä pojat olisivat tuumanneet, jos olisin puhunut heidän siskoistaan samalla tavalla. Tuskin enää eläisin. Kulttuurivaihto on joskus yksipuolista näinä monikulttuurisuuden aikoina.

Suomalaisnaisten antamisesta nousee aina suuri poru. Taannoin uutisoitiin australialaisesta miehestä, jonka mukaan suomalaisnaiset ovat aika helppoja taluttaa sänkyyn. Mikään uutinen moinen ei ole. Ulkomaalainen taluttaa suomalaisnaisen yksinkertaisesti todennäköisemmin kämpilleen kuin kotimainen mies.

En ole nainen, mutta luulisin, että naiset antavat helpommin miehelle, joka jollain tavalla erottuu massasta. Hän voi olla ulkomaalainen, komea, rikas tai jollain muulla tapaa erottuva massasta. Näinhän me miehetkin toimimme. Kyllä mekin haluamme ryppäästä sen kauneimman, eikä tavanomaisempaa. On taatusti naisia Suomessa, jotka eivät saa kotimaiselta mieheltä.

Itse en ole mikään naistenmies, mutta jotain kokemuspohjaa minulla sentään on. Osa suomalaisnaisista antaa helposti ja osa ei.

Joskus olen ollut yllättynyt, miten helposti joku nainen on antanut, ovat suorastaan tulleet pyytämättä ja yllätyksenä kotiin. Toisaalta olen joskus kauankin iskenyt, jopa kuukausia jotain naista, ennen kuin on päässyt lähempään tuttavuuteen. Jotkut (useimmat) ovat heti kättelyssä ilmoittaneet, ettei kiinnosta. Joten tämän perusteella on vaikea tehdä yleistystä, antavatko suomalaisnaiset helposti. 

Usein väitetään, että ulkomailla suomalaismiehistä kiinnostuvat vain huorat. Se on totta, vaikkakin missään en ole enemmän saanut huorilta ehdotuksia kuin Helsingissä kadulla, vaikka poliisin mukaan katuhuoria ei Suomessa juuri ole.

Mutta ulkomailla suomalaismiehistä kiinnostuvat muutkin kuin huorat. Jos Suomessa suhtkoht tavanomaisen näköinen mies ei ole valttia, niin ulkomailla hän herättää kiinnostusta. Toki kaikki riippuu maasta. Mitä köyhempi maa, sitä todennäköisemmin et saa olla rauhassa. Järkevä mies tietenkin punnitsee onko kiinnostus oikeaa vai vain rahanhimoa tai halua päästä rikkaaseen länsimaahan.

Totuus on, että naiset haluavat aina jotain mieheltä. Onko se sitten rahaa, asemaa, ulkonäköä. Nainen valitsee aina miehen. Se on miesten muistettava, varsinkin tasa-arvoisessa maassa kuten Suomessa. Muualla naiset elävät pakon ja ikeen alla, eikä heillä ole vapautta. Se muistettakoon antamiskeskusteluissa. Mutta sitä tosiasiaa se ei poista, etteikö ulkomaalainen nainen olisi kiinnostuneempi suomalaismiehestä kuin kotimainen neito.

Kommentit

  1. Kyllä suomalaisjolkit puhuvat ihan samalla tavalla. Kuten olen varmaan moneen kertaan maininnutkin, niin naapuripitäjästä kotoisin oleva mies kehui oikein lehdessä, että erään pääkaupunkiseudun majoitustilan yökerhosta saa aina. Järjestivät oikein linja-autokyytejä juhlijoille.

    Lukion kevätjuhlassa isot pojat katselivat todistuksia hakevia tyttöjä ja tekivät jakoa, kuka iskee kenet. Ja omien puheiden mukaan onnistuivatkin.

    VastaaPoista
  2. Kaikki miehet puhuvat tietysti paskaa saamisistaan. Tämä kyseinen tapaus jäi vain mieleen, en usko, että ko. Tyypit puhuisivat omista naisistaan noin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset