Suomi matkalla turmioon vai uuteen nousuun?

Tässä uuden hallituksen muodostamisessa Suomeen on jotain erikoislaatuista, jollaista en muista kokeneeni Suomessa aiemmin. Tietysti perussuomalaisia ei ole koskaan hallituksessa ollutkaan ja iäisyyden hallituksessa istunut RKP jättäytyi oppositioon.

Perussuomalaiset kelpasivat kyllä kokoomukselle ja keskustalle, mutta yllättynyt olisin jos hallitus ilman rajua riitelyä selviäisi hallituskauden loppuun asti. Sinänsä uusi hallitus peri epäkiitollisen tehtävän edelliseltä, joka jätti tehtävät tekemättä. Siihenhän kokoomus on enemmän kuin vastuullinen edellisen hallituksen vetopuolueena.

Perusporvarihallitus, vaikka sitä ei ole edes vielä muodostettu, on herättänyt enemmän intohimoja kuin muut hallitukset aikoihin. Osa pelkää Suomen suorastaan ajautuvan taantumukseen ja turmioon. Kuulemma kulttuuri katoaa ja helvetin tulet nielevät Suomen.

Tuskinpa. Suomi alkaa olla jo konkurssin partaalla muutenkin. Entinen EU:n mallioppilas on kohta Kreikan tiellä. Saa nähdä, löytyykö uudesta hallituksesta sisua muuttamaan suuntaa. Edellisestä ei siihen ollut. Itse olen Suomen tulevaisuudesta todella huolissani. Yllättävän harva ottaa vakavasti mahdollisen taloudellisen romahduksen edessäpäin.

Kommentit

Suositut postaukset