Rohkeus
Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin Linnan juhlissa vierailleesta kepulaisesta mieskansanedustajasta, joka pelästyi, kun selostaja kertoi hänen miespuoleisen ystävänsä olevan puoliso. Kieltäen asianlaidan.
Vajaa viikko juhlista kepulainen kansanedustaja tulikin kaapista. Mielestäni ulostulo oli rohkeaa, koska kepulaiselta kai odotetaan heteroutta. Varsinkin, koska oli äänestänyt homoliittoja vastaan eduskunnassa. Kansanedustaja saattoi jopa vaarantaa uudelleenvalintansa.
Yksi pidempiaikaisista pohdintojen aiheesta on ollut se, että mitä rohkeus on. Onko se sitä, että uskaltaa toimia vallitsevien normien vastaisesti? Tai ylipäätään uskaltaa ilmaista mielipiteensä, vaikka lopputulos voi olla itselleen epäedullista.
Ihmiset näkevät myös toisten ihmisten rohkeuden eri tavalla. Minua jotkut pitävät rohkeana ja toisten mielestä minulla pitäisi olla enemmän rohkeutta. Uskoisin niin, että minusta kuten muista ihmisistä löytyy pelkuruutta ja suurta rohkeutta. Olen tehnyt rohkeita asioita ja ratkaisuja, mutta joskus taas vähemmän rohkeita.
Useimmiten ihminen on rohkeimmillaan silloin, kun hänen on pakko olla rohkea. Esimerkiksi jonkin asian välttäminen ei ole mahdollista, vaan rohkeus on pakko ottaa omiin käsiin. Suurin rohkeus on sitä, että tekee niin kuin haluaa, mutta ei itsekkäistä syistä.
Entä sankaruus, kuinka kaukana sankaruus on rohkeudesta. Tarvitseeko sankarin olla aina rohkea, vai onko hän vain joutunut tilanteeseen, jossa sankari on toiminut niin kuin on nähnyt oikeaksi toimia.
Joskus ihmisen oletetaan olevan sankari, näin vaikka taistelukentällä. Kukaan ei muista pelkureita taistelukentällä, vain sankarit muistetaan, vaikka he olisivat kuolleet, vailla sen suurempia sankaritekoja.
Vajaa viikko juhlista kepulainen kansanedustaja tulikin kaapista. Mielestäni ulostulo oli rohkeaa, koska kepulaiselta kai odotetaan heteroutta. Varsinkin, koska oli äänestänyt homoliittoja vastaan eduskunnassa. Kansanedustaja saattoi jopa vaarantaa uudelleenvalintansa.
Yksi pidempiaikaisista pohdintojen aiheesta on ollut se, että mitä rohkeus on. Onko se sitä, että uskaltaa toimia vallitsevien normien vastaisesti? Tai ylipäätään uskaltaa ilmaista mielipiteensä, vaikka lopputulos voi olla itselleen epäedullista.
Ihmiset näkevät myös toisten ihmisten rohkeuden eri tavalla. Minua jotkut pitävät rohkeana ja toisten mielestä minulla pitäisi olla enemmän rohkeutta. Uskoisin niin, että minusta kuten muista ihmisistä löytyy pelkuruutta ja suurta rohkeutta. Olen tehnyt rohkeita asioita ja ratkaisuja, mutta joskus taas vähemmän rohkeita.
Useimmiten ihminen on rohkeimmillaan silloin, kun hänen on pakko olla rohkea. Esimerkiksi jonkin asian välttäminen ei ole mahdollista, vaan rohkeus on pakko ottaa omiin käsiin. Suurin rohkeus on sitä, että tekee niin kuin haluaa, mutta ei itsekkäistä syistä.
Entä sankaruus, kuinka kaukana sankaruus on rohkeudesta. Tarvitseeko sankarin olla aina rohkea, vai onko hän vain joutunut tilanteeseen, jossa sankari on toiminut niin kuin on nähnyt oikeaksi toimia.
Joskus ihmisen oletetaan olevan sankari, näin vaikka taistelukentällä. Kukaan ei muista pelkureita taistelukentällä, vain sankarit muistetaan, vaikka he olisivat kuolleet, vailla sen suurempia sankaritekoja.
mielenkiintoinen aihe. Totta varmaankin, että rohkeus koetaan eri tavoin. Mun mielestä rohkeutta on esimerkiksi tuoda normeista poikkeva mielipide silläkin uhalla, että joutuu leimatuksi tai syrjityksi. Rohkeutta on myös sanoa ääneen asioita, joita muut ei uskalla, vaikka sisimmissään haluaisivat, mutta eivät vaan kykene erinäisistä syistä. Rohkeus näkyy myös itseluottamuksena, niin että seisoo omien sanojensa takana. Rohkeus kaunistaa, mutta toisaalta monesti satuttaa tai loukkaa ajoittain.
VastaaPoistaSuurin rohkeus on mielestäni elää sellaista elämää, jossa ei yritä ketään miellyttää tai täyttää toisten odotuksia.
Suurin osa yrittää täyttää, surullista kyllä, toisten odotuksia. Ja ovat vielä ylpeitäkin siitä.
VastaaPoistaniin, se on todella surullista, että on ylpeä yrittäessään täyttää jonkun muun (kuin oman) odotuksia...
VastaaPoista