Uutta hallitusta ja lätkähuumaa

Suomeen on sitten sorvattu uusi hallitus. Mielestäni lähtökohdat ovat inhimillisemmät kuin edellisessä hallituksessa. Lähtökohtana kaikkea ei haluta kurjistaa vaan tarjota jotain parempaa ja inhimillisyyttä.

No näemme miten käy. Petytty on aiemmin. Talouden reaaliteetit kun tuntuvat aina olevan tärkeintä. Neuvottelut menivät kohtuuleppoisissa tunnelmissa. Ilmeisesti puolueet ovat saaneet, mitä ovat halunneet.

RKP taas kerran ainakin. Täysin järjetön pakko kirjoittaa pakkoruotsi palaa lukioihin. Suurin osa kirjoittaa pakkoruotsin huonosti. Mitä siitä hyödytään?

Saamme nähdä loppuuko jo farssiksi muuttunut sote-uudistus tänäkään hallituskautena. Todennäköisesti, sillä keskusta sai haluamansa ja demarit myös. Hyvä sinänsä, ettei meidän terveydenhuoltoamme myydä valitettavan ahneiksi osoittautuneille ulkomaisille terveysjäteille.

Niin ja Teuvo Hakkarainen se lähti EU-parlamenttiin. Veikkaan, että jotain on taas luvassa, jos korkki napsahtaa auki. Ehkä rallienglannillakin siellä pärjää, jos ei mene "vieraisiin pöytiin". Heidi Hautalan ja Teuvon yhteistyö lienee hedelmällistä siellä. Heh.

Mielenkiintoista muuten, että demarit haluavat EU-komissaariksi ehdottomasti naisen. Kun luulin, että elämme jo aikoja, että pätevin valitaan sukupuolesta riippumatta. No emme kai. Vaikka Jutta Urpilainen on yhtä pätevä kun vaaleissa äänivyöryn saanut Eero Heinäluoma. 

Suomi tuntuu voittavan jääkiekon MM-kisat aina silloin, kun sitä vähiten odotetaan. Tämä joukkue ei oli aika tähditön. Viikossa huuma laantui. Mörkökin saa olla taas rauhassa.

Ehkä se kolmas mestaruus ei ole sama asia kuin ensimmäinen. Jonka senkin muistan hyvin. Katselin ottelua hyppivästä kuvaputkitelkkarista. Oi niitä aikoja.

Voiton juhlinta on kerta kerralta kesympää. Kukaan ei putoillut lentokentän portailta tai edes sössöttänyt kännissä pahemmin.  No kansa ehkä. Itse en ole jääkiekosta välittänyt, vaikka ei minulla sitä vastaankaan mitään ole.

Kommentit

Suositut postaukset