Oletko ihmisvihaaja?

Puhutaan ihmisvihasta eli misantropiasta. Nykyisinhän tästä ei keskustella, sillä kaikki on kuulemma vain naisvihaa eli misogyniaa. Mutta mitä jos joku vihaa ihmisiä sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja etnisestä taustasta riippumatta. Ihan kaikkia. Tämä ei kuulemma ole mahdollista, mutta jos on.

Elämämme sievistelevä nykyhetki ei kykene tätä kysymystä käsittelemään, mutta jo Moliere kirjoitti aikoinaan näytelmän Ihmisvihaaja, jonka päähenkilö Alceste vihasi kaikkia paitsi naista, johon oli rakastunut. 

Suurin osa ihmisvihaajista ei ole ihmisvihaajia kuten Alceste. He tunnustavat heti välittävänsä vain läheisistään, mutta vihaavansa muita. Aito ihmisvihaaja kai vihaisi kaikkia ihmisiä. 

Epäilen, että suurin osa ihmisvihasta johtuu pettymyksestä siitä, etteivät ihmiset ole käyttäytyneet niin kuin ihmisvihaaja olisi itse halunnut. Riittävä määrä pettymyksiä elämässä ja etenkin ihmissuhteissa toden totta karisuttaa ihmisrakkauden ja tekee katkeraksi. Mutta onko kyse silloin katkeruudesta eikä niinkään vihasta ihmisiä kohtaan?

Ihmisen on nykyisin käytännössä mahdotonta elää ilman jonkinlaista ihmiskohtaktia. Ja onko ihminen onnellinen tai edes tyytyväinen yksin? Onko ihmisvihaajankin toiveissa löytää edes yksi ihminen, jota voi rakastaa, kuten Molieren Alceste.

Ihmisvihaajan tulisi minua viisaampien mukaan ajatella, että ihminen on paha ja ei muuksi muutu. Samalla hänen täytyisi vihata itseään ja tappaa itsensä ja kaikki muut kuten kouluampujat, joita pidetään ihmisvihaajina ja joina kouluampujat ovat itsekin luulleet pitävänsä itseään. Ihmisvihaajina.

Ilmastonmuutosmaailmanloppua saarnaavat Pentti Linkolan hengenheimolaiset ovat hekin ihmisvihaajia. Heistähän ihminen on paha ja tuhoaa maailman. Koko ihmisten luoma yhteiskunta on paha. Aivan klassista misantropiaa.

Olemmeko kaikki sitten tavalla tai toisella ihmisvihaajia?