Elokuva-arvostelu: Helene: Myyttisestä taiteilijasta saatiin kuin saatiinkin uskottava elokuvahahmo
Se on katsomisen arvoinen televisiostakin. Ei vähiten Laura Birnin syvälle rooliinsa tunkeutuvan roolityön vuoksi. Hänet todella voi kuvitella Heleneksi. Ikuista tyttären ja äidin sotaa vie puolestaan erinomaisesti eteenpäin happamaa, vähättelevää ja ilkeää äitiä näyttelevä Pirkko Saisio.
Keski-ikäinen Schjerberck rakastui itseään nuorempaan ihailijaansa Einer Reuteriin tulisesti, tietenkin omaan hiljaiseen tyyliinsä. Reuteria näyttelevä Johannes Holopainen on vaikean paikan edessä, sillä rooli ei juuri suo hänelle mahdollisuuksia. Rakkaustarina jää etäiseksi, sitä myöten Helenen romahtaminen sen loputtua on hieman epäuskottava. Tietenkin rakkaus oli Helenen puolelta kai yksipuolisempaa.
Suurimman ansion saakin Helenin taiteilijuuden kuvaus, vaikka kuulostaa tylsältä. Birn todella paneutui jopa niin paljon, että häntä opasti ammattilainen maalaamiseen, eikä homma ollut vain töhrimistä kameraa varten.
Elokuva on jonkin verran raskassoutuinen, mikä on hyväkin asia. Elämä oli ennen, kun kirjettäkin odoteltiin viikkotolkulla. Ei ollut viestejä paukkumassa alvariinsa plakkariin. Kuvaus on kyllä upea, eikä lavasteetkaan puvustuksineen vaikuta mahdollisimman halvalla kyhätyiltä.
Jo ennen elokuvan valmistumista kohuttiin siitä, että elokuva on suomenkielinen. Schjerfbeck itse kun oli ruotsinkielinen. Ehkä elokuva olisi ollut autenttisempi ruotsinkielellä, mutta ei se kyllä elokuvassa oikein häiritsekään, ettei näin ole.
Erinomaista on myös se, ettei Helenestä ole tehty täysin synkkää, apaattista ja haurasta kuvaa, millainen kehä häntä ympäröi vuosikymmeniä. Elokuvan Helene on kyllä hauras ja herkkä, mutta tarvittaessa kipakka.
Kommentit
Lähetä kommentti