Kuolemaantuomittujen viimeiset sanat

Teksasin osavaltio Usassa julkaisee kuolemaantuomittujen viimeisiä sanoja. Eli niitä sanoja, joita kuolemaantuomituilla on mahdollista lausua ennen kuin kuolemantuomio pannaan toimeen. Sivustolta löytyy kaikkiaan 573 kuolemaantuomitun viimeiset sanat. 

Aikajana on aina 1980-luvun alusta viime vuoteen asti. Viimeisten sanojen lisäksi on listattu heidän tekemänsä rikokset. Kovemman luokan rikoksia. Heidät on tuomittu murhista. Tarkoituksellisuus ja uhrien määrä vaihtelee.

Mielenkiintoista että kuolemaantuomitut on listattu myös rodun perusteella.. Ei luulisi kuoleman edessä enää olevan rodulla merkitystä. 

Vastustan itse kuolemantuomiota, mutta jotain kylmäävän kiinnostavaa näissä viimeisissä sanoissa on. Läheskään kaikki eivät ole halunneet sanoa ennen kuolemaansa mitään. Osa pyytää anteeksi uhreiltaan tai jättää hyvästit perheelleen. Osa taas on tullut uskoon ja sanoo uskovansa itsensä Herran huomaan. Jotkut taas käskevät vihaisena panemaan tuomion täytäntöön.

Tässä joitakin esimerkkejä. 

Terry Edwards: Olen tehnyt rauhan Jumalan kanssa.Toivottavasti tämä riittää teille. Hänet tuomittiin väkivaltaisesta ryöstöstä, jossa kuoli kaksi ihmistä. 

Keith Thurmond. Kaikki mitä haluan sanoa, etten tappanut vaimoani. Aloittakaa teloitus. 

Michael Perry: Olen valmis lähtemään. Olen tulossa kotiin, isä. Hän tappoi kolme ihmistä ryöstössä. 

Jesus Aguilar. Ole onnellinen, ole onnellinen. Oletko onnellinen? Hän tappoi kaksi ihmistä huumeiden takia. 

Surullista luettavaa, vaikka joissain viimeisissä sanoissa on jotain kaunista.


Kommentit

Suositut postaukset