Miksi Elokapinaa vihataan?

Elokapina on harvoja mielenkiintoisia kansalaistottelemattomuusliikkeitä Suomessa. Tai ylipäätään niitä harvoja liikkeitä, jotka harjoittavat kansalaistottelemattomuutta Suomessa. 

Kuitenkin se on ns. suvaitsevaisen fanikuntansa ulkopuolella kovin vihattu. Elokapinallisia pidettäneen rikkaiden pentuina, jotka kapinoivat isäpappaa vastaan. 

En tiedä väitteen paikkaansapitävyyttä. Tuskin kaikki, mutta sellainen imago heitä seuraa, halusivat näin tai eivät, niin teeskentelijöinä heidät nähdään muun kansan kuin Twitter-eliitin ulkopuolella.

Ainahan näsäviisastelevia nuoria on vanhemman väen puolelta inhottu, oli heidän ideologiansa mikä tahansa. Se kuuluu ihmisyyden kiertokulkuun. Ja juuri näsäviisastelevilta besserwissereiltä he tuntuvat.

Ja mikäs se ärsyttää enemmän kuin nuoret syyllistävät maailman tuhoamisesta vanhempiaan. Tuokin on kuultu aiemmin maailmanhistoriassa. Ennen vanhempia syyllistettiin ydinvoimasta ja ydinsodan uhasta. 

Tosin rohkenen väittää, että ovatko elokapinalliset itsekään eläneet täysin päästöttä. Varmaan sitä on matkailtu siellä sun täällä pienestä pitäen.

Sinänsä Elokapunan tempaukset ovat viattomia ja kilttejä, jos verrataan mielenilmauksiin isossa maailmassa, kuten keltaliiveihin Ranskassa. 

Elokapina tosin osaa ärsyttää paikanvalinnallaan. Mutta jos menet Suurajoihin moralisoimaan, voit olla varma että saat sananmukaisesti paskaa niskaasi.

Kommentit

Suositut postaukset