Kirja-arvostelu: Kummat kirjat - Kahjon kirjallisuuden käsikirja
Kummat kirjat kuuluu sarjaan viihdyttävä tietokirjallisuus. Kummiin kirjoihin on kerätty mitä eriskummalisimpia kirjoja ja tarinoita kirjojen takaa. Kulttikirjoja, kahjoja omakustanteita ja julkkisten kirjoja. Muutaman kirjan jo pistin kirjastosta tilaukseen.
Kirjavarastosta totta kai, sillä kahjoja kirjoja on turha etsiä kirjakauppojen tai kirjastojen hyllyiltä. Niistä varaamistani kirjoista sitten myöhemmin lisää.
Ja kuka tietää, ehkä omat tuotokseni ovat vielä jonain päivänä Kummissa kirjoissa, kun näytän jäävän kirjalliseksi alaviitteeksi. Mutta tilanne ei ole toivoton, tämäkin kirja osoittaa, että mikään ei ole niin mielenkiintoista kuin unohdettu ja ylenkatsottu.
Mutta itse kirja ei ole pahantahtoinen kohteitaan kohtaan. Kirjailijoista tai oikeastaan sellaiseksi tahtoneista ei tehdä ehdoin tahdoin pilkkaa, vaikka joissain tapauksissa olisi syytäkin. Jokaisesta kirjasta on kaivettu jotain hyvääkin. Eihän tällaista kirjaa olisi voinut täysin tosikkona edes kirjoittaa.
En muistanut esimerkiksi, että Tony Halme on julkaissut runokirjan tai että Jari Sarasvuo on julkaissut ihan oikean kaunokirjallisen romaanin.
Mutta kyllä kirjasta muitakin kuin julkkiksia löytyy. Suomalaiset ovat suorastaan maanisia joskus kirjoittamaan itselleen todesta ajatusmaailmasta. Se saattaa tietenkin olla muiden mielestä täysin kahjo. Ainakin omakustanteina saa kuitenkin ajatuksiaan julki. En tiedä mistä kirjoittajat ovat edes kaivaneet niitä esille. Kansalliskirjastoon tosin taidetaan arkistoida jokainen Suomessa julkaistu kirja.
Diktaattorien kirjoja ei muuten löydy toisin kuin kirja väittää. Esimerkiksi Muammar Gaddafin Vihreää kirjaa ja Kim Jong Ilin koottuja teoksia ei löytynyt pääkaupunkiseudun kirjastoista. Leonid Breznevin muistelmat nyt sentään.
Kommentit
Lähetä kommentti