Voi Suomi-parka, osa hallituksen syvenevä epätoivo ja raivokas oppositio

Synttärini tulivat ja menivät ja tuli hieman juhlittuakin. Yleensä ne aluksi masentavat, kunnes osaa taas olla kiitollinen jokaisesta lisävuodesta elossa. Nyt taas olen kiltisti rahapulassa kirjoittamassa. 

Mutta eipä tässä mitään ihmeellistä ole maailmalla tapahtunut. Joe-setä Amerikasta kävi Suomessa ja kansan palvonta kaikkea amerikkalaista oli odotetusti ankaraa. Harvassa maassa Joe olisi saanut osakseen niin paljon palvontaa. 

Joe-setä ei liiemmälti sekoillutkaan, vaikka en vierailua edes varsinaisesti seurannut. Mitä nyt pakkosyöttönä väkisin näki.

Muuten taas jatkuu maanisen hysteerinen rasistijahti. Rasismi ei ole hyvä asia, mutta liika alkaa olla liikaa. Itse poistelen nyt kaikki öyhöttäjät somekuplistani, olivat sitten oikeistolaisia tai vasemmistolaisia. 

Minua muuten huvittaa, kun jotkut oikein erikseen mainostavat olevansa antirasisteja. Eikö kaikkien pitäisi olla antirasisteja? Ilman että siitä tekee numeroa?

Pääministeri Orpo alkaa olla surullisen hahmon ritari. Hän ei ilmeisesti ollenkaan odottanut näin raivokasta kampanjaa vasemmistolta hänen hallitustaan ja varsinkin persuja vastaan. 

Jos ei hän jotenkin jämäköidy, niin hallitus taitaa kaatua, mikä on tietenkin vasemmiston tarkoituskin. Vasemmistollahan on nyt täysin avoimesti tukenaan myös mediakoneisto.

Sanna Marin sen sijaan myhäilee nyt taustalla, kun Suomen talous jatkaa laskuaan ja Sanna itse vetää rahakkaita luentoja, ihailevat ihmiset ympärillään. 

Sanna onkin tarinan voittaja. 

Riikka Purra tuntuu olevan yhtä eksyksissä kuin Orpo. Hänkään ei odottanut näin raivokasta vastarintaa. Ja kun julkisuutta miellyttävää karismaa ei ole sen enempää kuin Orpollakaan, niin ei hyvältä näytä, kun oppositio ei näytä jäävän mielellään eduskunnan kolmen kuukauden kesälomille.