Blogini täytti 18 vuotta! Lienee Suomen vanhimpia laatuaan!

Blogini täytti kaikessa hiljaisuudessa 18 vuotta. Yllätys, yllätys. 

Se ei ole varmaankaan vanhin laatuaan, mutta en usko, että Suomesta löytyy kovin montaa yhtäjaksoisesti ilmestynyttä blogia.

Eihän tämä mikään jättimenestys ole ollut, mikäli sitä mitataan pelkillä klikkauksilla ja lukijatilastoilla. Toisaalta häirikötkin ovat pääsääntöisesti pysyneet poissa. 

Kahdeksantoista vuoden aikana olen näemmä kirjoittanut 2 466 postausta. Kyllä sillä jo kirjasarjan saisi aikaiseksi. 

Aiheena ovat useimmiten olleet kulttuuri (kirjat, teatteri, elokuvat ja tv), politiikka ja yhteiskunta ylipäätään. Runojanikin ja muita luovia tekstejäni olen myös laittanut aina silloin tällöin väliin. 

Joskus jopa kirjoitan itsestänikin, mutta harvemmin, sillä ei elämäni kai niin mielenkiintoista ainakaan nykyään ole.

Suosituin kirjoitukseni näyttäisi olevan postaukseni Saima Harmajan elämäkerrasta, peräti melkein 6000 klikkausta. Sinänsä hyvin ei-julkkiksen tai suositun bloggaajan tekstiksi ilman valmista media-alustaa ja markkinointia.

Ymmärrän toki, ettei tällä konseptilla tulla jättimenestykseksi, varsinkin kun mielipiteeni tuppaavat olemaan lähes aina kulloinkin vallitsevan mielipideilmaston vastaisia. Aina kuitenkin olen ollut pienen ihmisen puolella.

Mikä sitten saa ihmisen silti kirjoittamaan blogia näin kauan kuin blogien suuruudenaikakin on jo kaukana takanapäin? Kun käytännössä teen sen saamatta mitään rahallista korvaustai tai edes  yhteistyökumppaneita.

Itse näen tämän blogini jo jonkinlaisena kansantieteellisenä puurtamisena, jossa taltioin aikaa, sen ilmioitä. Aion jatkaa tätä työtäni niin kauan kuin pystyn kirjoittamaan.

Kommentit

  1. Luen blogisi pidän tavastasi kirjoittaa. Selkeää etenevää hienovaraista ja loukkaamatonta kantaa ottavaa tekstiä. Mielipiteisiisi en aina yhdy, mutta tuot oman näkökulmasi kiinnostavasti esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä ei toki tarvitsekaan aina olla. Yritän olla tarkoituksella loukkaamatta. Tokin olen voinut näinkin joskus tehdä.

      Poista
  2. Bravo! Sama tavoite, itsellä ehkä kahdeksas vuosi vasta, joten aivan juniori sinuun verrattuna. Kyllä kansa vielä blogejakin lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on mukava kuulla, että lukutaidon säilyttänyt osa kansasta jaksaa lukea blogejakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset