Voi Suomi parka, osa sotaa odotellessa!

Syksyn harmauskaan ei edes tahdo laskeutua Suomen ylle yhtä tiuhaan kuin Sanna Marin -kirjat. 

Ja mikäs siinä, Sannasta ollaan kiinnostuneita enää rajattu aika, sillä menetetty valta tappaa joskus myös kiinnostuksen. Varsinkin Sannasta on tullut eräänlainen marionetti. Siinä ei onnistunut Sauli Niinistö, mutta maailman raharikkaat kyllä.

Sannahan teki näyttävän loikan köyhän puolustajasta glamouriin ja syytön meistä on se, joka ei ole moisesta joskus haaveillut. 

Sannakin kun elää tätä hallituksen ihannoimaa arvopohjaista realismia, joka todella vienee Suomen sotaan. 

Arvopohjaisella realismilla on helppo selittää kaikki, jopa Usan ydinaseet Suomeen. Näin on pakko tehdä, näin täytyy tehdä. Vaihtoehtoja ei ole. Kaikki samassa kuorossa mediaa myöten. 

Arvopohjainen realismi on sitä ennen nujertanut oman maan köyhät ja sairaat, eihän heitä sodassa tarvita.  He ovat taakkoja, vailla tuottoa. Ei kun velalla sotaan ja Ukrainaa tukemaan. 

Toisinajattelijat onkin jo leimattu putinisteiksi ja hörhöiksi, jotka haluaisivat rauhaa. Täytyyhän olla hullu, jos ei halua sotimaan ja että keskityttäisiin kotimaahan.

Köyhät tilailkoot siis vielä rauhassa Temusta krääsäänsä, vaikka tämäkin on väärin. Köyhän kun tulisi arvopohjaisen realismin silmissä istua nuhjuisella likaisella patjallaan itsemurhayksiössään odottamassa sättimistä hyödyttömyydestään yhteiskunnalle. 

Vasemmisto ei ainakaan auta köyhää. Puheenjohtajaksi valittiin sellainen henkilö, joka taatusti karkoittaa viimeisenkin miehen ja duunarin joukoistaan. 

Hänhän ilmaisi ilmastohysterian olevan puolueen suurin huolenaihe. Köyhää taas kiinnostaisi mistä saisi ruokaa ja vuokrarahat. Kauas on vasemmisto kadonnut köyhän asioista. Kommunismi kaapattiin köyhiltä hyvienvoivien ja hyvinkoulutettujen lbq-jotain aatteeksi. Surullista.