Janne Puhakan murhan hämmentävä uutisointi

Pakko myöntää, etten tiennyt kuka Janne Puhakka oli, ennen kuin hän tuli miehensä murhaamaksi haulikolla. 

Valitettava kohtalo nuorelle miehelle, joka oli sinänsä jo tehnyt rohkean teon siinä, että oli uskaltanut jääkiekkoilijana tulla kaapista. Jääkiekko kun lienee yhä se paikka, jossa on yhä pysyttävä kaapissa. 

Sen verran rikosuutisia minäkin olen kirjoittanut, että henkirikoksena tapaus on hyvin poikkeuksellinen. Eron koittaessa kumppanin tappaminen ei ole tavatonta, mutta gay-piireissä en muista vastaavaa tapahtuneen. Väkivalta gay-piireissä lienee vieläkin vaietumpi ongelma, kun naisten väkivalta parisuhteissa miehiä kohtaan.

Tämäkin pariskunta hehkutti somessa suurta ja onnellista elämäänsä somessa vain muutama kuukausi ennen tapausta. Ja asuivat ulospäin onnellista keskiluokkaista elämää Espoossa. Tämähän on nykyään tyypillistä, kulisseja pidetään pystyssä viimeiseen asti. Minä kun taas kaadan kulissit, omanikin. 

Tapauksesta on uutisoitu ulkomaillakin asti, mikä on vielä poikkeuksellisempaa suomalaiselle henkirikokselle. Juoppoporukassa tapahtuneet tyypilliset murhat ja tapot, kun pääsevät lähinnä Alibiin. Ja niin kuin joskus kirjoitin, suomalaisen heteromiehen murhasta ei ole kiinnostuneet kukaan. 

Huuma olisi toki vielä kovempi, jos Puhakan oli surmannut suomalainen heteromies. Sen takia nyt ei olekaan näkynyt Miehet, lopettakaa tappaminen-tarroja. Tapaus on kiusallinen, kun tappajana oli toinen homomies, joka ei ilmeisesti kestänyt, että hänen huomattavasti nuorempi mies halusi lähteä suhteesta.

Se on pistänyt silmään, kuinka moni julkkis haluaa saada itseään pinnalle Puhakan karun kohtalon kautta. Sellaista julkkista ei ole, joka ei olisi ollut hänen ystävänsä. Tämä on viime vuosien uusi ilmiö, kun joku tunnettu kuolee, julkkikset hyökkäävät muistelemaan omaan someensa.

Kommentit

  1. Eipä kovin uskottavalta näyttänyt tuokaan jokaisen illan liigaottelun aluksi vietetty hiljainen hetki asian muistoksi. Monikohan pelaaja oli oikeasti hengessä mukana?
    Eikähän JP pelannut liigassa kun viitisenkymmentä matsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu aika hyvepisteiden haulta, joita tämän tapauksen osalta haettu urakalla. Se unohtuikin tuosta teksistä.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset