Kompuroiva kansainvälinen oikeus

Chilen diktaattori Augusto Pinochet kuoli hiljattain. Tapaus Pinochet osoitti, miten heikko oikeusjärjestelmä voi pahimmillaan olla. Erilaisilla vetkutteluilla mitätöidään monen tuhannen ihmisen kuolema.

Pinochet ei ollut tapauksena ainutlaatuinen. Milosevic saatiin oikeuteen, mutta ehti kuolla ennen tuomion julistamista, koskapa Haagin kansainvälinen oikeus istui asiaa vuosikausia. Ymmärrän, että ketään ei voi ilman todisteita tuomita, mutta saivatko diktaattorien uhritkaan oikeutta, jos edes oikeudenkäyntiä.

Kansainvälistä oikeudenkäyntiä vaivaa vahvojen oikeus. Esimerkiksi USA on käsittääkseni irtisanoutunut koko omien kansalaistensa tuomitsemisesta kansainvälisissä oikeusistuimissa. Saddam Husseinin oikeudenkäynti vesitettiin antamalla tuomitsemisen tapahtua Irakissa, jossa tuomio oli jo etukäteen selvä. Sitäpaitsi kuolemantuomio ei mielestäni kuulu nykyaikaan, oli rikos kuinka julma ja raaka tahansa. Silloinhan tuomitsijat ovat tuomittavansa tasolla.

Toisaalta jokainen diktaattori saa kyllä tuomionsa historian kautta. Esimerkiksi Stalinia tuskin kukaan pitää enää suurena valtiomiehenä, vaan oman kansansa säälimättömänä vainoajana. Ja Pinochet varmaan myös sisimmässään tunsi syyllisyytensä, vaikka sen julkisesti kielsikin.

Kansainvälinen oikeusjärjestelmä kaipaisi joka tapauksessa suurta remonttia ja kansainvälistä tahtoa, jotta esimerkiksi Karadzic ja kumppanit saataisiin oikeuden eteen.  Mielestäni  Etelä-Afrikassa on ollut toisaalta ollut erittäin toimiva järjestelmä eli totuuskomissio. Vaikka tuomiota ei ole jaettu, apartheidin rikolliset ovat saaneet tuomionsa kohdattuaan uhrejaan silmästä silmään.

Ja se on vaikeaa ilman vallan suojakuorta. Yhtä haavoittuvana kuin omat uhrinsa.