Koukussa BigBrotheriin


Silläkin uhalla, että menetän vähäisenkin älykön maineeni, on pakko kehua edes yhtä tosi-tv-sarjaa. Jäin nimittäin täysillä koukkuun BigBrother-ohjelmaan. Hieman tyhjä olo nyt, kun ei voi seurata "kavereiden" elämää ennen nukkumaanmenoa.

Olen aina kiinnostunut ihmisten käyttäytymisestä ja persoonista ja BB vastasi hyvin tähän huutoon. Monesta tuhannesta hakijasta löytyi tälläkin kertaa mielenkiintoisia tyyppejä. Alussa toivoin Karin voittavan, mutta koska Kari ei uudistunut, alkoivat virpomisjutut jopa poikamiestäkin kyllästyttämään.

Karin jälkeen toivoin Hannen voittavan ja sitten kun Hanne putosi, niin sen jälkeen Ollin, joka oli taloin fiksuin. Mutta ehkä Pirpana eli Sari ansaitsi voiton. Mikä itseasiassa oli selvääkin kun jäi ainoaksi naiseksi taloon.


Vaikka BB-kilpailijoita pidetään turhina julkkiksina, mitä tietenkin ovatkin, on heille nostettava hiukan hattua. Kuinka monen pää kestäisi taloon suljettuna kameroiden kuvatessa. Moraalisia krapuloitakin voi vain kuvitella juhlinnan jälkeen, kun kaikki on mennyt nauhalle. Siinäpä vinkkiä pikkujoulukansalle. Vähän rupesi yhdessä vaiheessa arveluttamaan kilpailijoiden alkoholisoituminen, kun viinaa kannettiin heille melkein joka toinen päivä.

BB on muuten parhain paineensiedonmittauslaite työnantajille kuin mitkään psykologiset testit. Siinä missä toiset murtuvat osa sopeutuu. Joku BB:ssä toi kyllä armeijan mieleen. Ventovieraiden kanssa asuminen ja käskyttäminen. Ja halu päästä pois.

BB:ssä pidin myös siitä, että se todistaa tavallistenkin ihmisten voivan olla kiinnostavia tyyppejä.



Kommentit

Suositut postaukset