Kehitys lähtee demokratiasta

Viime aikoina on jostain syystä kirjoiteltu paljon kehitysavusta. Tai oikeastaan sen riittämättömyydestä, ikään kuin ongelma olisi jotenkin uusi. Suomihan on kunnostautunut kehitysavun kehitysmaana. Sinänsä minusta kehitysavun tarkoituksellisuutta ei voi mitatakaan rahan määrässä. Kriteerinä täytyisi olla sen tuomat tulokset vastaanottavalle maalle. Suin päin kylvetty raha kuin harvoin auttaa ketään.

Valtiovallan kautta tapahtuvassa kehitysavussa on se vika, että se on aina enemmän tai vähemmän keinotekoista. Oikeat työpaikatkin syntyvät yritysten kautta. En tiedä, toimivatko isommat yritykset millään tavoin kehitysavun kentällä. Enemmänkin isot yritykset yhä riistävät kehitysmaita. Köyhiin maihin tuotu teollisuuskin taitaa olla harvemmin muuta kuin perusteollisuutta, josta ko. maahan ei koskaan jää riittävästi rahaa.

Kehitysmaiden ongelmat alkavat demokratiavajeesta. Tästä asiasta olen useammankin kerran kirjoittanut blogissani. Mikään kehitys ei ole realistista, ellei rahojen jakautumisesta tasapuolisesti tarpeessa oleville varmuutta. Tosin eipä tuo raha länsimaissakaan jakaudu oikeudenmukaisesti. Mikään järkevä yritys ei myöskään investoi kehitysmaihin, jos ne pelkäävät menettävän sijoituksensa. Se on vain se karu kapitalismin laki.

Demokratiaa ei luoda Usaan malliin pakottamalla, vaan kaikki alkaa koulutuksesta ja kehitysmaissa nimenomaan naisten kouluttamisesta. Naiset kun siirtävät lapsiinkin uuden ajatusmallin miehiä tehokkaammin. Naisten koulutus auttaisi myös kehitysmaiden kohtalonkysymyksen ratkaisussa. Väestönkasvu on saatava kuriin, muuten kaikki kehitys korreloituu ikävä kyllä hallitsemattomasti kasvavaan väestöön.

Olen itsekin osallistunut Unicefin ynnä muiden järjestöjen kehitysmaakeräyksiin. Kaikella kunnioituksella sinänsä hyvä työ on turhaa näpertelyä, ennen kuin suurvallat saadaan kaikella voimallaan ja vallallaan tuomaan demokratiaa kehitysmaihin. Tosin ei sodalla ja miehityksellä.

Se on kaiken a ja o.