Marisevat joukot


Tänään katselin Yleteemalta puolivahingossa Mariseva joukko -ohjelmaa, jossa keski-ikäiset miehet kritisoivat nyky-ajan ilmiöitä. Pelästyin, kun itse ajattelin monesta asiasta samalla tavalla kuin he. Joko olen kovaa vauhtia keski-ikäistymässä tai sitten olen jo henkisesti keski-ikäinen mies. Ja olenhan täällä blogissani kiitettävällä tehokkuudella arvostellut nykypäivän ilmiöitä kuin Erno Paasilinna-vainaa konsanaan.

Hassua miten nämä brittiherrasmiehet "kärsivätkään" samoista asioista kuin minä. Esimerkiksi liian kovasta musiikista kauppakeskuksissa tai vaikkapa ihmisten mauttomasta pukeutumisesta. Lukekaa liian paljastavasta, joka ei jätä enää mitään mielikuvituksenkaan varaan. Liian kovalla soivan musiikin inhoaminen on muuten varma vanhemisen merkki. Uudet kännykät ovat pahentaneet "ongelmaa", kun osa soittaa niillä mahdollisimman kovalla musiikkia jo bussissakin avoimesti. Heitä ei tosin heitetä ulos niin kuin bussikaljoittelijoita. Joukkoliikenteestä löytyy toki uutteralle marisijalle muitakin ärsyyntymisen aiheita vaikka millä mitalla. Tai yleensä paikoista, missä toisilleen tuntemattomat ihmiset joutuvat väkipakolla toistensa läheisyyteen.

Kännyköistä löytyy muuten paljon ärsytyksen aiheita. Nykypäivänä kokouksissakaan ei malteta enää istua, vaan lähdetään puhumaan kännykkään oven ulkopuolelle ja sitten kysellään heti takaisin tultua, että mistäs puhuittekaan. Tai vähintään tsekataa viiden minuutin välein onko tullut viestejä. Kannettavia tietokoneitakaan ei malteta olla hypistelemättä kesken kokousta. Joten vaikka tekniikka onkin helpottanut elämää, vaikeuttaa se ainakin jo työelämää ja sosiaalista kanssakäymistä, puhumattakaan asioihin keskittymisestä.

Sinänsähän nämä keski-ikäiset brittiherrasmiehet ja muutkin valtaa omaavat keski-ikäiset miehet voisivat mennä itseensä, kun ovat maailman sellaiseksi luoneet. Heillähän se todellinen valta tässä maailmassa kuitenkin on. Nauttikoot nyt sitten työnsä hedelmistä. Ei siinä Osku Pajamäkeäkään tarvita heitä enää lisää syyllistämään, vaikka sinänsä Ahne sukupolvi-kirjassa oli ideaa ja rohkeutta. Ihminen taitaa tulla vanhemmiten vain konservatiimisemmaksi ja siksi uudet, miksei monet vanhatkin ilmiöt ärsyttävät. Samalla kun tajuaa olevansa vain ratas jotain isompaa koneistoa.




Kommentit

Suositut postaukset