Taistoa taivaskanavilla


Televisiooni ilmestyi pääsiäisen aikana uusi kanava: France 24-uutiskanava. Ranskalaiset ovat näemmä tehneet myönnytyksen ja alkaneet tuotta uutisia englanniksi tavoittaen näin suurempia yleisöjä maailmankuvalleen.

Olen joskus aiemmin haukkunut blogissani ranskalaisia itsekkäiksi EU:n suhteen, mutta todellisuudessa pidän ranskalaisista. Heissä on hyvää röyhkeyttä ja itsetietoisuutta oman kulttuurinsa suhteen englanninkieliseksi muuttuvassa maailmassa.

Mielenkiintoista olisi myös, jos esimerkiksi Venäjä, Kiina ja Al-Jazeera tarjoaisivat englanniksi ilmaiseksi satelliittikanaviaan. Nythän uutisointi näistä maista jää eurooppalaisten ja amerikkalaisten uutiskanavien varaan. Tosin mitään todellisuudelle vierasta propagandaa en kaipaisikaan, ehkä toisenlaista näkökulmaa vain.

Televisiostani näkyy kolmen suuren kulttuurin uutiskanavia. France 24:en lisäksi näen BBC worldin ja Deutsche Wellen. Hirveästi en ole nähnyt eroa uutisissa, enkä oikeastaan katso ko. kanavia kuin silloin enemmälti kuin maailmalla tapahtuu kohahduttavia. Silloin varsinkin BBC pääsee oikeuksiinsa, niillä kun näyttää olevan reporttereita maailman joka kolkassa. Lontoon pommi-iskujen aikana parhaiten ajan tasalla pysyi BBC:n mukana. BBC pitää myös brittiläisen kulttuurin puolta seuraamalla tiivisti krikettiä, mikä tuntuu suomalaiselle käsittämättömän vaikealta urheilulajilta ymmärtää. Deutsche Welle taas vaikuttaa ohjelmistoltaan lähinnä maailmaa kiertäville saksalaisille liikemiehille tarkoitetulta.

Ranskasta puheen ollen on mielenkiintoista nähdä jatkuuko oikeiston voittokulku Euroopassa. Ranskassahan tosin kysymys on lähinnä siitä, pystyykö oikeisto pitämään presidentin paikan erittäin presidenttivaltaisessa maassa. Oikeiston ehdokas Sarkozy taitaa olla vahvoilla, sillä  Ranskassa on aina pidetty vahvoista miehistä De Gaullen ja Mitterrandin tapaan. Mutta kukapa näistä vaaleista tietää ennen lopullisia tuloksia.



Kommentit

Suositut postaukset