Pohdintaa Jokelan tragediasta

Tällä hetkellä lienee vaikea kirjoittaa oikein muusta kuin tästä Jokelan tapauksesta. Jos oikein rehellinen on, niin eiköhän tälläinenkin tapaus ollut odotettavissa. Jostain syystä se tapahtui uneliaassa maaseutukylässä Suomessa. Yhtä hyvin se olisi voinut tapahtua missä tahansa muualla Euroopassa.

Otan osaa uhrien omaisten suruun.

Mutta jotenkin minua kuvottaa median herkuttelu tämän kaltaisilla tapauksilla. Selailin tänään nopeasti molemmat iltapäivälehdet ja täynnä tätä tapaustahan ne tietysti olivat. Ymmärrän ihmisten tiedonnälän, mutta entä uhrien omaiset. Tätä kirjoitteluahan jatkuu todennäköisesti sivukaupalla vielä seuraavat kaksi viikkoa. Miten surutyö mahtaa onnistua, jos toimittajat pyrkivät ovista ja ikkunoista sisään niin kuin Myyrmannin räjähdyksen kanssa.

Välittömästi tapauksen jälkeen alkoi syyllisten etsintä. Huvittavin syyllinen on internet. Käsittääkseni internetin kautta ei ketään pysty ampumaan. Internetin ainoa vika on se, että sinne on liian helppoa kenen tahansa sairaan ihmisen laittaa mitä tahansa videoita. Tämä ampujahan oli ilmiselvästi kopioinut tekonsa vastaavista Usan kouluampumisista. Olisiko siis syy näillä teoilla herkuttelevan lööppijournalismin?

Loppujen lopuksi kyse on yhden mieleltään häiriintyneen ihmisen teosta. Kysymys tietysti kuuluu, miten tapahtuneen kaltainen on mahdollista. Niinpä. Ei sitä ainakaan olisi voinut estää se psykologien armeija, joka nyt lehtien palstoja ja televisiota miehittää ja kertoo kuinka huonosti lapset ja nuoret saavat apua. Väite ei pidä täysin edes paikkaansa. Jos nuorten mielenterveystyö ei ole tässä maassa todellakaan huippuluokkaa, vielä vähemmän se on sitä aikuisten kohdalla. Tässä maassa todellakin kävelee liikkuvia aikapommeja, kun apua ei edes itse pyydettäessä aina saa.  Jos vertaan omiin kouluvuosiini, koululaitos puuttuu aivan eri tavalla koulukiusaamiseen ja muihin ongelmiin. Kaikkea ei vain voi estää. Siihen ei pysty vartijat kouluissa, ei mikään muukaan.

Itse olen huono lähtemään mukaan mihinkään joukkohysteriaan. Sellainenhan tästäkin tapauksesta on luotu aivan kuten Myyrmannissakin kävi. Pitäisikö meidän pohtia kuitenkin, että miksi joku ihminen tässä maassa vihaa elämää ja ihmisiä niin paljon, että on valmis tekemään tällaisen teon. Onko yhteiskunnassamme ja erityisesti nuorten elämässä jotain niin pahasti vinossa olevaa, että jo kaksi nuorta miestä on päätynyt tappamaan ihmisiä täysin summittaisesti. Vailla mitään järjellistä syytä. Suomi ei ole todellakaan lintukoto. Ei ole ollut sitä aikoihin, silmät on vain suljettu pahoinvoinnilta ja kansan kahtiajakautumiselta.

Suomessa kauhistellaan Yhdysvaltain järjetöntä väkivaltaa, mutta pitäisikö meidän tutkailla omaa kulttuuriamme. Missä muussa Euroopan maassa tehdään väkilukuun suhteutettuna yhtä paljon järjettömiä väkivallantekoja kuin meillä? Se asia, mikä minusta on varmaa, että median herkuttelu veriteoilla ruokkii nuorta, henkisesti sairasta mieltä. Kahdeksantoistavuotiaskaan ei välttämättä tajua, että kuolema on lopullista. Siitä ei herätä koston saaneena seuraavan aamun, sillä seuraavaa aamua ei tule. Ei ampujalle, ei uhreille.

Toivoisin, että tästä tapauksesta poikisi jotain yhteistä pohdintaa tämän kansakunnan tilasta. Ymmärretäänkö meillä erilaisuutta liian vähän, niin että massasta poikkeavat nuoret miehet ovat valmiita tällaisiin tekoihin?  Onko meidän mielestämme vain fyysiset vaivat "oikeita" sairauksia. Pahoinvointimme on huomannut kansainvälinen mediakin. Itse emme ole siihen ainakaan vielä pystyneet sillä syvällisemmällä tasolla.