Erilainen työpäivä palvelutalossa

Oheisen jutun kirjoitin työnantajani intranetiin työpäivästäni palvelutalossa.

Tiedottajan työ on joskus aika teoreettista ja todellisuuden näkee vain lukujen ja tilastojen kautta. Tai sitten on tekemisissä vain johdon ja median kanssa. Siksi on välillä hyvä jalkautua kentälle. Nähdä ja kokea arki yhtenä "tavallisista" työntekijöistä. Tällä kertaa päätin tutustua päivän ajan hoitoapulaisena vanhuspalveluihin Pähkinärinteen palvelutaloon Länsi-Vantaalla. Aikaisemmin olen ollut päivän päiväkodissa ja kriisikeskuksessa.

Ensimmäisenä mieleen päivästä Pähkinärinteessä jäi aikainen aamuherätys, kello 5.45. Voin rehellisesti myöntää, että harvoin sitä on töissä vielä puoli kahdeksalta. Nyt näin kuitenkin kävi ja singahdin aamupalaveriin, jossa aloittava vuoro jakaa asukkaat, ja käy läpi kuulumiset heidän osaltaan. Onko jollain ollut vaikea tai onko jollain jokin uusi vaiva ruvennut vaivaamaan? Vaikka asukkailla on nimetty omahoitajansa, niin vuoroja vaihdellaan varsinkin raskashoitoisempien asukkaiden osalta, jottei yksi hoitaja rasitu kohtuuttoman paljon. Hoitajat olivat positiivisesti yllättyneitä, että joku virastoista oli vapaaehtoisesti heidän keskuuteensa tutustumaan tullut.

Itsellenikin oli nimetty "omahoitaja" Lea, jonka apuna kiersin aamupäivän. Palvelutalon arki muuten lomittuu paljon aamupäivään. Silloin on kiireisintä asukkaiden aamutoimien parissa. Kaikki eivät pääse itse aamupalalle ja heille ateria viedään omaan kotiin. Osa myös puettava ja autettava toimittamaan tarpeensa. Asukkaiden kunto vaihtelee, joitakin on autettava paljon ja jotkut pärjäävät itsenäisemmin. Tottumattomalle, kuten minulle, asukkaiden asuntoon meno tuntui aluksi hieman vaivaannuttavalta. Nopeasti siihenkin tottui, kun asukkaat eivät tuntuneet häiriintyvän läsnäolostani. Päinvastoin osa kyseli kiinnostuneena, miksi olin palvelutalossa.

Ennen pestini palvelutalossa olin ajatellut, että asukkaiden avustaminen voisi tuntua hankalalta, kun siihen ei ole tottunut. Omiakaan lapsia ei hoidettavana ole. Apuhoitajana työskentely tuntui kuitenkin loppujen lopuksi luonnolliselta. Hoitajana tunsi konkreettisesti auttavansa ihmisiä. Tiedottajana ehkä tällaista tunnetta harvemmin kokee. Päivän aikana avustin asukkaiden nostoissa, kantelin tarjottimia ja syötinpä erästä asukastakin. Sen vaativampia hommia ei päivän harjoittelijalle oikein pysty antamaankaan.

Lounaan jälkeen palvelutalossa hiljenee asukkaiden mentyä ruokalevolle tai kuka mitäkin tekee ruoan jälkeen. Silloin palvelutalon henkilökunta esimerkiksi pesee pyykkiä tai kirjaa tietoja tietokoneelle. Silloin tiedonjanoisen ihmisen, kuten minun, oli helpompi kysellä kaikenlaista hoitajilta heidän työstään. Tietenkin ehdin kysellä hoitajan arkipäivästä Lealta aamupäivälläkin tauoilla asukkaiden lomassa. Ainakaan palvelutaloissa ei voi puhua mistään sarjahoitotyöstä, hyvin asukkaat ja heidän tapansa tunnuttiin tuntevan.

Asukkaisiin ehkä päivän aikana ehti huonommin tutustumaan. Mutta ei heillä vaikuttanut olevan vaikeuksia tutustua toisaalta minuunkaan. Ilmeisen poikamaisena tai pitäisikö sanoa "tyttömäisenä" on kai säilynyt, kun eräs rouva heti aamupalalla ryhtyi rouvittelemaan. Tai sitten mieshoitajat taitavat olla vain alalla niin harvinaista herkkua, ettei asukkaille tulee mieleen miehiäkin olevan henkilökunnassa.

Aika moni vanhustyötä tekevistä vaikuttaa muuten olevan ammatinvaihtajia. He ovat syystä tai toisesta tunteneet vanhan työnsä olevan epäkiitollista ja halunneet tehdä ihmisläheisempää työtä. Sama asia omassakin mielessä on käynyt, vaikka en välttämättä heti hoitajaksi ole alkamassakaan. Nuoriakin hoitajia tuntui olevan, joten ei vanhustyön tilanne tulevaisuudessakaan aivan synkkä tule olemaan.

PS. Seuraavan päivitykseen menee nyt kyllä yli viikko aikaa, kun lähden lauantaina Italiaan. Siitä toivottavasti riittää raportoitavaa useammiksikin päiväksi. Nyt on kyllä jo matkalevoton olo, mutta onneksi kaikki alkaa olla koossa. Ehkä mieskin ;)