Viestintäpainotteista risteilyä ja ajatuksia lähipäivistä

No niin, nyt sitä ehtii taas kirjoittaa kunnolla muutaman päivän jälkeen. Tiistaina kävin pikkuveljeni luona ja keskiviikkona näin ex-pomoni, joka on myös hyvä ystäväni. Pikkuveli oli kipeänä ja ihan mielissään kun tulin piipahtamaan. Ei taida olla muuten ihan yleisintä, että ex-pomoonsa on yhteydessä, vaikka kollega ei enää olekaan. Lisäksi on kiva puhua ihmisen kanssa, joka ei ole enää samassa työpaikassa, mutta osaa kuunnella ja tietää mistä on kyse.

Jotenkin tulee muuten aina syyllinen olo, että on liian vähän sukulaisiinsa yhteydessä. No, parhaani yritän, vaikka joku hämmästelisikin kuinka harvoin olen sukulaisiini yhteydessä.

Nyt kuitenkin istun taas vaihteeksi tietokoneen ääressä. Huomenna tosiaan olen lähdössä ammattiliiton opiskelijaristeilylle Tukholmaan. Minun pitäisi hallituksen jäsenenä pitää jonkinlainen pienryhmätyö opiskelijoille. Tämän blogikirjoittelun jälkeen pitäisi jotain faktaa kaivaa, ettei itseään täysin nolaa. Ja toivottavasti en anna nuorille liian negatiivista kuvaa tiedottajan työstä. Kivojakin puolia tosiaan löytyy, vaikka liian harvoin taidan niistä kirjoittaa.

Onneksi risteilyllä on asiallinen tarkoituskin, että sitä osaa käyttäytyä. Muistuu kyllä omasta historiastani joitakin risteilyjä, kun Tukholmassa käynti on jäänyt haaveeksi heikon olotilan takia. Eikä oikeastaan ole enää hinkuakaan örvellellä päivätolkulla, siihen alkaa olla liian vanha ja toipumiseen menee liikaa aikaa. Ja on ihan kiva kuulla, minkälaisia ajatuksia opiskelijoilla on viestintäalan töistä. Itseään kun voi kai jonkinlaisena konkarina pitää, vaikka vanhimmat opiskelijat lienevät melkeinpä ikäisiäni.

Ai niin, tiistaina kävin suuhygienistin vastaanotolla. Etuhampaani ovat kuulemma kuluneet, repalaiset, vai minkälainen pinta niissä olikaan. No, myönnettäköön, että hampaiden hoidossa tuli oltua yhdessä vaiheessa liikaa suomalainen mies ja jokunen vuosi vierähti välissä. Nyt kyllä hoidan tunnollisesti hampaani myöhäisherännäisenä. Sitäpaitsi kyllä sitä elämää on nähty sen verran, että moni muukin paikka on repaloitunut sydän ja sielu mukaan lukien. Täytyy kyllä sanoa, että hammashoidon väen innokkuutta työhänsä täytyy ihmetellä, kun ihmiset eivät ikinä kuitenkaan noudata hoito-ohjeita ja sitten taas paikataan.

Tänään jouduin myös vihdoin alistumaan ja tilaamaan itselleni lääkärinajan unihäiriöiden takia. Nukkuminen alkoi olla sellaista vartiokoiran unta. Odotan innolla, että löytäisin taas unen. Miten ihanan rentoutunutkaan sitä olisi edes yhden kunnolla nukutun yön jälkeen.

Tänään haastattelin burmalaista pakolaista, joka on töissä vantaalaisessa palvelutalossa. Täytyy ihmetellä, miten nopeasti mies on oppinut suomeakin, mutta aasialaisethan taitavat olla niitä fiksuimpia (klisee, tiedän). Tänään tein vihdoin myös tunnekasvatuskoiran haastattelun (tai no tietenkin omistajan). Oli kyllä söpö ja kiltti koira...

Mutta hyvää viikonloppua kaikille niille uskollisille, jotka blogiani jaksavat lukea...

Nyt ei tullut edes kirjoitettua edes maailman vääryyksistä vaan ihan arkipäivästä.