Avautumista ja hyvää mieltä televisiossa

Tämän viikon Tv-maailmassa pohdittiin, mikä on television seuraava villitys paritus- ja seikkailuohjelmien jälkeen. Ounasteltiin japanilaisten formaattien tuloa, vakavan tosi-tv:n tuloa (lue ihmiset puhuvat tunnustuksellisesti ongelmistaan ja yrittävät selvittää niitä). Lisäksi ounasteltiin yhteiskunnallisten kysymysten tosi-tv:n tuloa. Jos näin tapahtuu, tulevaisuushan vaikuttaa ihan lupaavalta.

Tosi-tv onkin kaivannut tietynlaista vakavoitumista. Viime aikoina jälleen puheena ollut koulukiusaus voisi olla hyvä ohjelman aihe. Miten ihmisen itsetunto murskaantuu ja miten siitä selviydytään? Tai miten yksinhuoltaja selviytyy kolmen lapsen kanssa lähiössä? Pulaahan aiheista ei ole, yhteiskunnasta kun löytyy monia aiheita. Eri asia tietenkin on, kuinka aidosti vaikkapa mielenterveyskuntoutujan arkea voidaan kuvata. Ihmisiä olisi ainakin hyvää opettaa ymmärtämään erilaisuutta tv:n avulla, kun se ei ehkä muuten onnistu.

Uusia ilmiöitä ovat Suomessa ainakin ne ohjelmat, joissa ihmiset haluavat julkisesti puhua ongelmistaan ja selvittää niitä. Julkkiksethan elävät siitä, mutta tavalliset ihmisetkin avautuvat jo useammassa ohjelmassa. Onhan sekin jotain, jos ihmiset pystyvät avautumaan edes nettikameran välityksellä ohjelmassa. Tai pääsevät psykologin vastaanotolle edes tv:ssä. Israelilaisohjelmassa kuulemma seurataan terapiaistuntojakin. Mikäs siinä, jos sekin auttaa muita ihmisiä. Mutta miten sitä voi olla näyttelemättä edes hiukan, jos tietää kameran seuraavan?

Mutta japanilaiset ohjelmat vasta hulluja ovatkin. Jokunenhan niitä on rantautunut Suomeenkin. Ainakin se ninja-hyppely. Jonkinlaista kansallista terapiaa televisio japanilaisille onkin. Japanissahan pelätään kasvojen menettämistä ja nöyryytyksiä. Televisio-ohjelmissa näitä asioita tapahtuu ja japanilaiset saavat lievitystä pelkoihinsa. Sopisi kyllä Suomeenkin, täälläkin pelätään itsensä nolaamista ja nöyryytyksiä, vaikka niihin ei vielä kukaan ole kuollut.

Niinpä yksi tulevaisuuden tv-ohjelmien muoto ovat myös hyvän mielen ohjelmat. En tiedä, miten ne poikkeavat sitten jo nyt tulevista. Sillä hyvää mieltähän kai television olisi tarkoitus ihmisille tuoda. Perusstudioviihteessä siitä on kyse. Ehkä näissä hyvän mielen ohjelmissa ei haluta nöyryyttää. Sillehän tosi-tv eri muodoissaan kuitenkin perustuu. Häviämiselle, kilpailulle, pettämiselle ja nöyryyttämiselle.

Tosi-tv tuskin on katoamassa osan kansan iloksi. Se vain toivottavasti jalostuu syvällisyyttä ja hyvää tarkoitusta kaipaavien kansalaisten tarkoituksiin. Vähän huolestuttavaa on kyllä, kun en muista lähivuosina alkaneen yhtään hyvää pidempää draamasarjaa. Siitä olisi syytä olla huolissaan, jos draama häviää täysin tosi-tv:n alle.

PS. Viime viikolla oli sellainen olo, että kaikki tuntuivat olevan tyytymättömiä, vaikka parhaani yritin ja mitä tahansa teinkin, se ei miellyttänyt. Oli aika raskasta suoraan sanoen. Toivottavasti ensi viikko olisi hieman palkitsevampi. Mikä siinä on, että jos asiat alkavat mennä huonosti, niitä putkahtelee sitten koko ajan. Olisipa sama ongelma silloin, kun pyyhkii hyvinkin.

Luitteko muuten siitä tutkimuksesta, jossa todettiin, että joka kolmas suomalainen luulee huijattavan sosiaalietuuksia. Joskus olisi kiva, jos saataisiin tietoon, kuinka paljon sosiaalietuuksia todella huijataan. Ja mitä ne huijaajat ajattelevat, tuskin he ainakaan tuntevat suurta syyllisyyttä. Joka tapauksessa on ällöttävää, että jotkut sitä harrastavat. Oikeistovetoinen nyky-Suomi kun saa siitä vaan uutta tuulta purjeisiinsa kamppailussa hyvinvointivaltiota vastaan.

Ja eritoten olisi kiva tietää, kuinka moni ei ole hakenut sosiaalietuuksia, jotka hänelle kuuluisivat ja elää vapaaehtoisesti köyhyydessä. Joskus löytyy niitäkin, jotka eivät tiedä olevansa oikeutettuja edes eläkkeeseen. Kuinka paljon siis valtio säästää siinä, että ihmiset ovat joko ylpeitä tai tietämättömiä?