Suvaitaan kaikki, mutta ei mitään

Mikä on toisille graffiti, on toisille töhry. Tänään juhlitaan Helsingissä Stop töhryille -kampanjan kymmenen vuotista taivalta. Töhryt katoavat, mutta eivät häviä. Samaan aikaan tietysti toiset mielenosoittavat moista kampanjaa vastaan ilmaisuvapauden rajoittamisena. He kun tietävät, mitä kaikki muutkin kansalaiset haluavat lähikauppansa seinään ilmestyvän. Mikään ei ole yhtä loppumaton taistelu, kun taistelu graffiteja tai töhryjä vastaan, kummin päin nyt haluaa asiaan suhtautua.

Sinänsä itse olen sen verran kyynikko, etten usko, että kaupunkikuvasta töhryt häviävät, vaikka laillisia graffitipaikkoja olisi vaikka missä. Graffitien alkuperäinen tarkoitus lienee mielenilmaus tai olemassaolonsa muille ilmaiseminen, eikä mikään ole tylsempää kuin luvallinen mielenilmaisu. Lisäjännitystä elämään saa aina kiinnijäämisen riskistä, oli mikä asia tahansa kyseessä.

Itse en graffiteista pidä, vaikka kuulostaisin sitten kuinka taantumukselliselta. Ja hienot graffitit, joita olen aniharvoin nähnyt, on useimmiten tahrittu päälle. Se on sitä vanhaa kunnon kateutta sekin lahjakkaammalle.

Ainakaan juna-asemilla ja muissa julkisissa paikoissa tavattavilla sukupuolielinten ja kirosanojen kirjolla ei ole mitään tekemistä taiteen kanssa, koska ko. taiteilijoiden töissä ei ole yksinkertaisesti minkäänlaista taiteellista kunnianhimoa. Vessakirjoituksilla on sentää oma viestinnällinen merkityksensä. Graffitien kieli ei ainakaan tuulipukukansalle avaudu.

Toinen aikamme vimma tuli eteen tänään kotikaupungissani. Keskustaa ollaan miehittämässä turvakameroilla. Sinänsä en ole katutappelijoiden ja ryöstelijöiden puolella, mutta varsinaista ongelmaa ei turvakameroilla poisteta. Ainoastaan tekijöiden kiinni saanti helpottuu. Tekojaan he tuskin lopettavat.

Ovatko rikokset tietyillä ongelma-alueilla hävinneet kameroista huolimatta. Eivät. Keskustat ja asemat ovat levottomia niin kauan, ellei jossain vaiheessa mennä tiettyjen ihmisten liikennerajoituksiin. Nuo liikennerajoitukset ovat tosin jo käytössä, humalapäiset reppanat eivät kauaa kauppakeskuksissa tai edes asemilla enää vanhene. Rajoittamaton liikkuvuus on vain yhteiskunnan normeissa elävien ihmisten oikeus. 

Kollegani sanoi tänään hyvin. Elämme aikaa, jolloin sallitaan kaikki, mutta ei sitä, mikä ei itselleen sovi. Olemme todellisuudessa konservatiiveja viimeisen päälle, vaikka luulemme olevamme liberaaleja. Suvaitsevaisuus lähtee itsestä ja päättyy itseensä. Suvaitsevaisuus koetaan monikulttuurisuuden ja seksuaalisten vähemmistöjen hyväksymisenä.

Ns. omaan väkeen sitä ei uloiteta. Siitä yhtenä esimerkkinä, että Helsingin rautatieasemalla kielletään tupakointi jo kuulemma ovienkin edessä katoksen alla. Sinänsä ihmettelen, kuka edes Helsingin rautatieaseman läheisyydessä enää viitsii edes polttaa. Siellä kun ei viittä minuuttia voi seistä ilman rahan tai tupakanpummaajia tai vähintään ainakin feissareita. Suvaitsemuutta tämäkin, mutta silkkaa oman tilan tarvetta.

PS. Big Brother-kisaajien karsinta on hyvä esimerkki kaikkia miellyttävyyden arvostamisesta Suomessa. Yksi toisensa jälkeen sieltä äänestetään pois ne persoonat, jotka ovat vähänkin ristiriitaisia tai oman tiensä kulkijoita. Suurin innostukseni on sitä myöten ohjelmaan laantumassa.

Sitten vielä yksi sivuhuomio isänmaallisuuden väärinkäytöksestä. Sampo-pankki on ottanut käyttöön nyt jo Kekkosen ja muut suomalaiset sankarit pankkikortteihin asiakkaita kosiskellakseen. Hmm... pankkihan myytiin juuri monikansallisen konsernin osaksi.