Huh, autoa ostamassa

Tällä viikolla en ole ehtinyt juuri blogiinkaan kirjoittaa. Koko viikko on nimittäin mennyt auton ostossa tai vähintään auton ajattelussa. Tiedän, se on ekologisesti kestämätöntä. Mutta vastakkaisen sukupuolen lisäksi harva asia voi vallata mielen niin täydellisesti kuin auto. En koskaan luullut tulevani tälläiseksi "äijäksi", mutta vihdoinkin kai olen päässyt mukaan myös "miesten maailmaan". Ja kun opin autoista, tiedän vielä, mitä tavismiestenkin kanssa puhua. Mutta en tunne syyllisyyttä auton ostosta, ensimmäistä kertaa elämässäni on jokin minun omaa. Minun tuurillani tosin auto tietenkin kohta varastetaan.

Eilen ilmestyi tien varteen Volkswagen Polo (kuvaa ei valitettavasti vielä ole). Mutta ei se auton osto helppoa ollut. Ja vielä vaikeampaa, jos ei ystäväni J olisi ollut apuna. Välillä tuntui jo, että hän oli itse innostuneempi auton ostosta kuin minä. Itse lähinnä ajattelin, että miten ihmeessä pärjään liikenteessä, kuin kaikki ovat siellä kuulemma niin kiukkuisia ja armottomia. Entä jos sammutan auton tai kolaroin. Yritä siinä sitten nauttia autoilusta.

Monta mallia katseltiin, mutta kun näin Polon ja kyseisen yksilön, tiesin heti, että tämä on sitten minun auto. Joku siinä henkii minua. Pieni, mutta pippurinen, eikä kukkakeppi. Minun piti ostaa ranskalainen tai italialainen, mutta saksalaiseen päädyin. Voi se saksalainenkin olla persoonallinen.

Autoa hankkiessa ilmeni, että harvasta asiasta on niin monia mielipiteitä kuin autosta. Jokaisella oli oma mielipiteensä ja aina kuuli, että älä hyvä ihminen, nyt sitä merkkiä ainakaan osta. Eihän ne toimi. Ja muista sitten hankkia sitä ja tätä. Autot ovat niillä ajaville todellakin sydämenasia. Ilmankos Ruotsissakin valtiota patistetaan ostamaan klassikkomerkki Saab, jota uhkaa tappotuomio.

Yleensä tiedän monista asioista paljon, mutta ensimmäistä kertaa elämässä olin heikoilla jäillä. Miehen itsetuntoon käy, kun ei ymmärrä, mistä puhutaan. Puhutaan vähän kuin ohi. Ja itse yrittää kamppailla, että ymmärtää, mistä puhutaan. Tiedän vaihdelaatikon ja muutaman muun välineen autossa. Yritä siinä sitten pohtia vielä, mikä on hyvä vaihtoehto, kun ei autot halpojakaan ole.

Mutta kun sitten vielä pitäisi osata kysyä myyjältä jotain, joka paljastaisi, ettei minua kannata huijata. Lopulta siis päädyin ulkoistamaan auton oston J:lle, enkä ainakaan vielä ole katunut. Ja ostin merkkiliikkeestä, tosin käytetyn auton, että edes liikkeen kunnia olisi pelissä, ettei minua vedätettäisi. Harvoin minua on missään liikkeessä niin kunnioituksella kohdeltu kuin autokaupassa. Ja hurja tunne oli pyyhältää pimeässä ja sateessa liikkeestä liikenteeseen. Mieleen hiipi silti se yläasteen autonostodokumentti, jossa myyjä hoki vain että miehen sanaan voi luottaa ja kuitenkin siltä ostajalta ruuvattiin heti kilvet irti.

Olen tietenkin iloinen uudesta autosta, mutta tässä vaiheessa huolet vielä vaivaavat. En tunne lainkaan varmaksi oloani liikenteessä. Mieskuljettajien oletetaan olevan niitä parhaimpia ja itsevarmimpia, mutta en vielä taida olla. Autoilukulttuuri on lähtökohtaisesti syrjivä. Naiset, vanhat ja heikot väistykööt keski-ikäisten tai keski-ikää lähestyvien miesten tieltä.

No, pelkään sukupuolestani huolimatta sammuttavani auton risteykseen tai muuta vastaavan kauheaa. Mutta harvasta asioista on saanut yhtä hyviä kicksejä, kun siitä, kun ekan kerran kurvaa yksin liikenteen sekaan. Ymmärrän nyt autoihmisiä. On suuri vapaudentunne, kun ei ole riippuvainen aikatauluista tai kuskaajista. Odotan kyllä sitä hetkeä, kun voi kurvata tielle niin, että on vapaa ja varma olo ratissa. Sitä odotellessa.

PS. Muuten viikko on kulunut siinä ohessa. Yhden haastattelun tein. Perhepäivähoitajat ovat nimittäin katoamassa tästä maasta. Muistelen, että 80-luvulla heitä oli joka pihassa. Mutta ehkä kertoo nykypäivän hengestä se, ettei kukaan halua enää vieraan lapsia omaan kotiinsa. Ihmiset puhuvat, että haluavat pehmeämpiä arvoja, mutta eivät ne tunnu myyvän.