Mitaleit ja prenikoit

Tällä viikolla pompahti uutisiin Timo T.A.Mikkosen rähjääminen sotaharjoituksissa, jonne hän lehtitietojen mukaan pullahti pyytämättä ja yllätyksenä vaatimaan herroittelua. Yhteiskunnassa joillekin tittelit ja asema sekä tietty rooli ovatkin elintärkeitä asioita. Minulle ei, siksi en kai monen muun syyn kanssa herraksi ole elämässäni päässytkään.

Jossain lehdessä oli juttua siitä, että Suomessa ongelmien pelastajaksi odotetaan aina johtajaa, jota samaa aikaan voidaan syyttää ongelmista, mutta joka samalla korjaa tilanteen.
Ehkä Timo T.A.:kin ajatteli, että häntä tarvitaan pelastamaan tilanne. Pahaksi onneksi mediakeskus on paha paikka äkseeraamiseen. Ihmisillä itsellään ei välttämättä tähän oma-aloitteisuutta ole.

Ihminen lienee syntynytkin johdettavaksi. Ja seuraamaan johtajia, joissakin ihmisissä se johtajien liehakoiminen oikein korostuu. Ja useimmiten samat ihmiset käyttäytyvät aivan eri lailla "arvossaan alempia" kohtaan. Tätä korostetaan monesti koulutuksella ja muilla yhteiskunnalta saaduissa tutkinnoista ja tunnustuksilla. En haluaisi kuulostaa epätasa-arvoiselta, mutta monesti olen huomannut tällaisten henkilöiden olevan naisia. Ehkä miehet kyseenalaistavat enemmän johtajuutta ja käskytystä, vaikka armeijaan pakotetaankin. Joskus oikein suututtaa, kun ihmiset eivät kyseenalaista mitään, vaan alistuvat nykyiseen, ikäänkuin se pitäisi ikuisesti näin olla.

Mutta tittelin kaipuisia jotkut ovat. Armeija on hierarkisista yhteisöistä hierarkisin. Siksi se tuntuikin epäluonnolliselta paikalta alusta lähtien. Hierarkia kun ei rakennu edes luonnolliseen johtajuuteen vaan johtajana saattaa olla hyvinkin heikkoja johtajia. Sotilasarvo kuvastaakin hyvin järjestelmää, arvokkain ja sitten vähemmän arvokas uhrattavaksi. Armeijassa tosin herää monelle luontainen kielteinen vaisto kaikkea arvoihin ja asemaan perustuvia asioita kohtaan ,vaikka sen alkuperäinen idea lienee niiden vahvistamisessa. Minusta suora käskytys ja epäkunnioittava suhtautuminen herättää aina vähintään pinnan alla olevan vastarinnan.

Ihmisellä on luontainen tarve rakentaa yhteisöään arvojärjestykseen ja jakaa ihmisiä tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin ihmisiin. Demokratiassa järjestys elelee piilevänä, mutta kyllä se siellä on. Ihmisten puheista ja asenteista maailmankuva kyllä selviää. Sellaista ideaaliyhteisöä tuskin löytyy, missä kaikki olisivat tasa-arvoisia. Kykeneekö ihmisyhteisö edes elämään vailla minkäänlaista johtoa ja organisointia rauhanomaisesti. Epäilenpä ettei. Anarkiassa elävä Somalia ei ainakaan tunnu rauhalliselta paikalta elää.

Elämän pieniä ja hassuja asioita ovat myös arvomerkit ja valtion myöntämät mitalit. Ne tuntuvat olevan kovin tärkeitä, kun ne luettelot saajista lehdissä julkaistaan. Valtiohan palkitsee tietenkin ne, jotka se katsoo itseensä kannalta olleen tuottavia "kunnon kansalaisia". Vaikea kuvitella, että kyseenalaistajia ja siten uudistajia palkittaisiin mitaleilla. Paitsi sitten kun ovat rauhoittuneet valtavirraksi. Mitali tulee pitkästä palveluksesta yhteiskunnan eteen. Nykyisin voisi palkita jo siitä, että ylipäätään pääsee siihen kunnialla mukaan.

Mutta entä ne ihmiset, jotka elävät palkinto- ja mitaliyhteiskunnan ulkopuolella. Itse en ole mitaleita tai palkintoja saanut. Enkä niitä kaipaa. Tunnustusta kaipaa jokainen, mutta minulle tunnustus tulee muualta. Se kumpuaa loppujen lopuksi omasta itsestä. Itsensä arvostaminen on vaikeaa, siksi palkitsemisjärjestelmät ovat yhteiskunnassa kehittyneet. Mutta kaipaisiko ns. elämässään epäonnistunutkin tunnustusta? Tai edes ymmärrystä osaansa kohtaan, vaikka ei yhteiskunnalle näyttäydykään palkitsemisen arvoisena.

Palkitsemista käytetään porkkananakin. Siihenhän tulospalkkiot yms. perustuvat. Summa on monesti nimellinen, mutta ihmiset pitävät siitä, että saavat julkisesti tunnustusta hyvästä työstä. Ja siinä sivussa työnantaja pienellä summalla suureentuneen työpanoksen. Kätevää. Ja eikö eläinten koulutus ja lasten kasvatus ole eräänlaista palkitsemisen tematiikkaa, miksi se ei toimisi muuallakin? Jokaisella yhteisöllä on arvonsa ja strategiansa, mutta vaikeiden aikojen koittaessa niiden todellisuus punnitaan. Tulospalkkio vai ulospalkkio?