Pienen ääni ei kuulu, vähiten politiikassa

Tällä viikolla naputtelin juttua suomalaisista pienpuolueista. En nyt välttämättä mitään järisyttävää löytänyt, mutta omasta pikku päästäni idean keksin. Ihan periaatteesta jutun tein, kun yleensä mediassa jylläävät vain isot poliittisine liturgioineen.

Useimmiten media myös tukee poliittista status quota eli valtapuolueita vähättelevällä suhtautumisellaan vaihtoehtoisiin puolueisiin, poikkeuksena persut tai oikeastaan Timo Soini, joka on median suosikki. Ja miksei olisi, häneltä kun vastauksia saa muutakin kuin kaartelemalla.

Valitettavasti vakavasti otettavan poliitikon on aiemmin tunnistanut siitä, että tämä on joko vihamielinen mediaa kohtaan tai kiistää tehneensä mitään väärää heti kärkeen tai että tämä päätös nyt vain parantaa kansan kurjuutta.

No, juttuni koski vain puoluerekisterissä olevia pienpuolueita, puolueita on toki muitakin. Siinä missä valtapuolueilla homma menee enemmän tai vähemmän samaa latua hiihdoksi puolueesta riippumatta, pienpuolueista löytyy vaikka mitä.

Tiesittekö esimerkiksi, että Suomessa on yhä kolme kommunistista puoluetta. Jos vasemmistoliitto ja demarit eivät suostu laittamaan hynttyitä yhteen, niin ei se onnistu edes kolmelta pieneltä kommunistipuolueelta. Neuvostoliiton hajoaminen ei siis yhdistänyt kommunisteja solidaarisuusrintamaan.

Toistakin äärilaitaa, oikeistoa riittää, on vapauspuoluetta ja itsenäisyyspuoluetta. Sitten löytyy vielä eksoottinen uutuus, piraattipuolue. Senioripuoluekin löytyy, vaikka ne seniorit taitavat olla uskollisimpia valtapuolueiden kannattajia.

Yhteistä näille puolueille lienee vain se, että äärimmäisen harvoin ne saavat äänensä kuuluville. Yhteisiin vaalitentteihin isompien puolueiden kanssa ei ole asiaa ja tässä vaiheessa puoluetuetkin valuvat eduskuntapuolueiden taskuun. Ja vieläpä suunnitellaan uutta äänikynnystä eduskuntavaaleihin, jossa puolueen olisi saavutettava kolmen prosentin valtakunnallinen kannatus, ennen kuin eduskunnan ovet aukeaisivat.

Prosenttiluku piti itse asiassa olla alunperin suurempikin, mutta taantuva RKP sai sen pienennettyä, kiitoksena kai joo-miehen roolistaan hallituksessa. Mutta mikään ei joka tapauksessa auta, vaikka yksittäinen ehdokas olisi kerännyt vanhan lain mukaan eduskuntaan oikeuttavan äänimäärän, jos äänikynnys ei täyty.

Oli pienpuolueiden politiikasta mitä mieltä tahansa, on sääli, että Suomessa yritetään juntata suuren maailman malliin muutaman puolueen hegemoniaa, jos nyt nykyinenkään vaalijärjestelmä suosii muita kuin isoja. Kansa on kyllästynyt nykyisten valtapuolueiden poliitikoihin, mutta hepä varmistavat näin näppärästi valintansa.

Ne harvat, jotka poliitikoksi vielä haluavat, eivät helpolla lähde pienpuolueiden kelkkaan, sillä helpomminhan sitä valtaan pääsee isompien riveistä, kunhan jaksaa hoitaa nöyrästi etsikkokautensa.

Pienpuolueiden lippua saanevatkin kantaa persut, jotka ovat varkain pongahtaneet keskisuurten sarjaan. Ihme kyllä, monet pienpuolueet kritisoivat Soinia eli persuja, vaikka heidän oma äänimaailmansa ja kommentointinsa on varsin soinimaista. No, persut tekivät sen, mistä muut pienpuolueet haaveilevat.

Yleensä pienpuolueita moititaan siitä, etteivät ne osaa esittää todellista vaihtoehtoa valtionhoidolle ja rivien välistä valtapuolueet pitävät pieniä haihattelijoina. Totta helvetissä pienpuolueet eivät voi esittää viimeisen päälle vedeltyjä liturgioita ja laskelmia siinä missä valtapuolueet.

Ne kun ovat vuosikymmeniä rakentaneet valtakoneistojaan julkisen vallan sisälle omine virkamiehineen. Niinpä omia poliittisia virkanimityksiään ovat ryhtyneet kahmimaan myös vihreät, jotka ennen olivat jyrkästi nimityksiä vastaan. Todennäköisesti näin tekevät myös persut eduskuntavaalien jälkeen, kun heidät mitä todennäköisemmin hyväksytään keskisarjan puolueeksi.