Kerjäläistyttö ja minä

Puistolan aseman alikulussa istuskeli yhdessä vaiheessa jo aikaisin aamusta kerjäläistyttö. Yleensä kerjäläiset istuvat passiivisena ottamatta mitään kontaktia ohikulkeviin ihmisiin siinä missä ohikulkevat ihmisetkään eivät ota heihin mitään kontaktia. Välttelemisen taktiikka toimii puolin ja toisin, mutta kerjäläiset laskevatkin niiden ihmisten varaan, jotka eivät kulje ohi.



Tämä tyttö, olisiko noin 15-vuotias tervehti aina iloisesti kun kävelin asemalle sanoen: Moi! En tiedä, onko tämä ainoa sana, jonka hän suomea on oppinut. Ehkä. Ensimmäisellä kerralla miltei säikähdin. Eihän minua tervehdi koskaan tuntemattomat suomalaisetkaan ihmiset. Muuten nyt oli vaikea kokea nuorta tyttöä uhkaavana.



En oikein tiennyt miten suhtautua, mutta koska useimmiten osaan käyttäytyä ystävällisesti ystävällisesti minua kohtaan käyttäytyviin ihmisiin, vastasin tervehdykseen. Totta kai arvelin, että nyt seuraa jotain ja seurasihan se. Tyttö pyysi tupakkaa. Kieltäydyin antamasta. Ei niinkään siksi, että tyttö on kerjäläinen, vaan hänen ikänsä takia. Tupakkakoukkuun kun ei minusta tarvitse nuoren antautua, vaikka tyttö todennäköisesti oli polttanutkin jo useamman vuoden.



Seuraavina aamuina tyttö ei enää pyytänyt mitään, mutta tervehti iloisesti. Hän tuntui niin vähän aggressiiviselta, että epäilin tuon tulevan toimeen. Eihän Suomessa saa yhtään mitään, ellei vaadi. Kuinka paljon tuossa iloisuudessa oli näyttelemistä. Varmasti oli. Mutta tyttö ei vaikuttanut millään tavoin kärsivältä, toisin kuin vanhemmat Romanian kerjäläisnaiset.



Joskus yritin vilkuilla, näkyykö tytön ympärillä häntä riistäviä sukulaismiehiä tai miten Romanian kerjäläisten hierarkia nyt meneekään. En nähnyt. Nyttemmin tyttö on kadonnut. Onko hän palannut takaisin Romaniaan? Tuskin. Tekeekö hän bisnestä kansainvälisen rikollisuuden laskuun? Ehkä. Miksi hän on täällä? En tiedä.



Kerjäläisten tulo Suomeen on ollut muillekin yhtä hämmentävä ilmiö. Minä en kykene ketään vihaamaan sen takia, että hän kerjää. Enkä siedä sitä, että minulta aggressiivisesti vaaditaan tai tuputetaan jotain. Mutta en kyllä kykene sulkemaan silmiä siltäkään, kun nuoret hyvin pukeutuneet "kerjäläismiehet ja katusoittajat" putsaavat useimmiten lukutaidottomat kerjäläisnaiset. On sinisilmäistä kuvitella, etteikö heitä riistettäisi, eikä minusta sellaista pitäisi suomalaisessa kulttuurissa hyväksyä ja katsella.



Mitään muuta ratkaisua ei ole keksitty kuin kerjäämisen kieltäminen. Sinisilmäinen ratkaisu jo syntyessään.