Resurssien vai kiinnostuksen puutetta?

Suomessa kun viranomaiset jäävät kiinni huonosti tehdystä työstä, he valittelevat ensimmäisenä medialle resurssipulaa. Ja mikäs olisi sen kätevämpi keino peittää huonon työn jäljet, kun hokemaaan siitä, ettei ole resursseja, ikäänkuin se vapauttaisi vastuusta puuttua asioihin yhtä tehokkaasti, kuin jos niitä resursseja olisi.



Ja sellaista päivää ei tule, että viranomaisilla olisi riittävästi resursseja. Aina olisi tilaa enemmälle henkilökunnalle, vaikka yhteiskuntamme työvoimasta jo nyt tuntuva osa työskentelee hoivatyössä. Se on totta, että viranomaisia toden totta tarvitaan enemmän, sillä lainsäädäntö suoltaa jatkuvalla syötöllä uusia säännöksiä ja lakeja, joista tiedetään jo etukäteen, ettei niitä käytännössä pystytä viranomaisten arjessa noudattamaan. Tämä on vain politiikkaa.



Tämä jatkuvan resurssipulan maailma on silti hämmentävää, sillä Suomessa on ennen pärjätty/jouduttu pärjäämään ilman lähes olematonta viranomaisten auttamisverkostoa. Uskaltaisin väittää, että kaikesta on tullut vain teoreettisempaa ja paperityövaltaisempaa lisänä jatkuvat projektit, kokoukset yms. ja varsinainen auttamistyö on jäänyt sivuun. Ja uskaltaisin väittää, että jopa eurooppalaisella tasolla Suomessa on paljon viranomaishenkilökuntaa julkisissa palveluissa.



Tämä resurssipula-jankutus sai jatkoa taas tässä 8-vuotiaan pikkutytön tapauksessa. Tyttöraukka passitettiin lastensuojelun toimesta takaisin jo kertaalleen pedofiliasta tuomitulle isälle, kun tytön äiti oli kyvytön hoitamaan lasta. Kuvottava tapahtumasarja päättyi siihen, että tyttö löytyi kuolleena kiduttamisen jälkeen.



Itse en keksi oikein mitään järjellistä syytä siihen, että jo kerran huostaanotettu tyttö palautetaan kotiin, jossa asiat tuskin olivat muuttuneet parempaan millään ilveellä. Syynä oli tietenkin se, että laitossijoituksia halutaan välttää viimeiseen asti, sillä ne maksavat enemmän kuin se, että lapset jätetään kärsimään kurjiin olosuhteisiin.



Yleensä valitetaan ennaltaehkäisevien palvelujen puutetta, mutta jos jossain sitä resurssipulaa Suomessa on, niin niissä kiireellisimmissä palveluissa. Suomessa ihminen ei pääse esim. mielenterveyshoitoon heti, vaikka henkilö itse kertoisi kävelevänsä junan alle samantien. Lastensuojelussa taas tuntuu, että kaikkein hädänalaisimmat jäävät hoitamatta, koska ne lienevät niitä aikaavievimpiä ja ikävämpiä tapauksia hoitaa. Viikkokausia juonut ei taas pääse hoitoon heti, koska on vielä kännissä apua pyytäessään.



Tälläinen tämä yhteiskuntamme vaan on. Mukavuudenhaluinen ja helppoa tietä etsivä.



Ei lastensuojeluviranomaisillakaan helppoa ole. Ne perinteiset perheet, joissa isä ja äiti ovat yhä naimisissa ja lapset ovat heidän yhteisiään ovat harvassa. Lasten vanhemmilla on käynnissä ties kuinka monennet liitot ja niistä jokaisesta tietenkin lapsia. Siihen sitten vielä sateenkaariperheet päälle. Voi siinä vanhan liiton lastensuojeluihminen olla ihmeissään.



Paperiakin täytyy vääntää monenmoista, koska lait muuttuvat koko ajan (parempaan) paitsi ehkä lapsen itsensä kannalta. Siinähän se työaika vierähtääkin, eikä perheiden kotona. Naapurit ja sukulaiset kyllä mielellään soittelevat poliisille ja viranomaisille, mutta eivät itse laittaisi tikkua ristiin ongelmissa olevaa perhettä auttaakseen.



Lopputulos on vanha tuttu. Ihminen jää yksin. Koirista ja kissoista välitetään tämän päivän Suomessa enemmän kuin ihmisistä.