Kekkonen tanssitti Kremliä ja vastustajiaan

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Presidentti Urho Kekkosesta on tehty jo taidetta niin paljon, ettei sitä yhden valtiomiehen kohdalle uskoisi. On kirjoja, elokuvia ja myös näytelmiä. Kari Heiskasen ohjaama ja käsikirjoittama Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu ei todellakaan ole ensimmäinen Kekkos-näytelmä. Ja tuskin viimeinenkään.

Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ensi-iltansa juuri saanut näytelmä ei välttämättä minulle räjäyttänyt pankkia, mutta ei se huono näytelmä ole. Noottikriisin aikaan sijoittuva näytelmä vaati mielestäni jonkin verran historiantuntemusta, onneksi sitä minulla oli. Mikään hupinäytelmäkään Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu ei ollut. Enkä Kekkosesta hänen jonkinlaisena faninaan jaksaisi mitään ilottelua edes katsoakaan.

Kekkonen oli pelimies parhaimmasta päästä, sen näytelmä toi esiin. Nyt jokainen arvelee tai tietää jo Kekkosen todennäköisesti itse tilanneen nootin Kremlistä, jolla hän voitti heittämällä vastustajansa, joiden juonittelu kelpo tavalla kävi ilmi näytelmässä. Omalla tavallaan Kekkosen vastustajat ja Kekkosen perintöprinssi Ahti Karjalainen kuvattiin näytelmässä surkuhupaisina hahmoina Kekkosen ylivertaisuuden edessä, mutta vastakkainasettelua on tietenkin saatava.

Eero Aho Kekkosena oli minulle ajatuksena ehkä hieman hämmentävä, mutta Kekkosen näköis-tai äänikopiota lienee edes turha jäljittää. Eikä se olisi edes kiinnostavaa. Ajoittain Kekkosen suuhun oli laitettu ehkä vähän liikaa vuorosanoja samoin kuin muidenkin roolien, joka varsinkin toisella puoliajalla kävi loppua kohden puuduttavaksikin. Näytelmä on tietty Kekkosen eli Ahon, mutta mielestäni Pertti Sveholm neuvostojohtaja Hrutsevina toimi myös hyvin.

Kekkonen ei ollut mikään rakastettu kansanjohtaja noottikriisin aikoihin, mutta Kekkosta ja Kremliä yhdisti Väinö Tanner vastustajanaan. Kekkonen ja Tanner olivat olleet poliittisia vastustajia jo sodan jälkeen, joka nykypäivän mittakaavassa on uskomaton ajatella. Näytelmä on siinä oiva ponnistuslauta politiikaan menneisyyteen niille, jotka eivät tuosta ajasta muista tai tiedä. Poliittinen katkeruus kun ei tuolloin kulunut kulumallakaan.

Kekkos-näytelmän lavastuksesta pidin. Se oli niukka, mutta hyvällä maulla ajan kalusteilla kalustettu. Pyörivä näyttämö auttoi puhenäytelmää selkeästi eteenpäin. Ja taustalla pyörivät videoklipit ja kuvat auttoivat hahmottamaan ajan ja tilanteen. Ihmeellistä tuo nykytekniikka. Legendaarinen Kekkonen Havaijilla-kuva siirtyi varsinkin mainiosti kuvasta näyttämökohtaukseksi.

Mielestäni nimenomaan Kekkonen tanssitti erinomaisesti Kremliä ja vastustajiaan, vaikka hän ottikin molempien kanssa suunnattomia riskejä. Niin ja, tietenkin naisia hän tanssitti myös. Tässä näytelmässä ne naisseikkailut olivat jotenkin päälleliimattuja, Sylvi Kekkosen osuus ei ehkä niinkään.