Luettua: Leaving Las Vegas (Rikkinäisten Pariisi)

Rakkaustarinalle ei voi olla pahempaa tai parempaa alkua, kun mies ilmoittaa juovansa itsensä hengiltä ja rakastuu ilotyttöön.

Tässäpä lähtökohdat Leaving Las Vegas -kirjalle. Tämä John O´Brienin teos on jo jäänyt ehkä unholaan, vaikkakin suotta. Kaiken maailman unelmahöttökirjojen keskellä se on aito teos. Aito itselleen ja maailmalle. Sellaisia kirjoja ilmestyy enää harvoin.

Kirja on jäänyt siitä tehdyn elokuvan varjoon, joka kyllä sekin puolustaa paikkaansa Nicholas Cagen ja Elisabeth Shuen tähdittämänä. Sääli, että kirja jäi kirjoittajansa viimeiseksi. Hän teki itsemurhan ja kirjaa on pidettykin omaelämäkerrallisena.

Las Vegas sopii tämän kirjan ympäristöksi. Las Vegas on rikkinäisten Pariisi. Neonvaloinen kärsimys, mutta jossa pimeydessä voi kuitenkin asua kärsimyksessään ja odottaa sen loppuvan. Korttipöydässä voi hävitä kaiken, mitä jäljellä vielä on.  Tai kohdata rakkauden.

Alkoholismikuvauksia löytyy kirjallisuudesta, mutta usein ne on niin sanotusti karnevalisoitu eli juomisesta on tehty jollain tavalla viihdettä, kuten Juoppuhullun päiväkirjoissa, vaikka syvässä alkoholismissa on hauskuus kaukana. Tässä teoksessa ei kylläkään glorifioitu juomista. Päinvastoin.

Lopulta potkut saatuaan Ben vain päättää lähteä Las Vegasiin juomaan itsensä hengiltä, koska siellä saa alkoholia ympäri vuorokauden. Sinänsä syitä Benin juomiseen ei pohdita enempää, hän vain haluaa kuolla. Ben ei haluaa enää selviytyä. Ainoa, joka merkitsee on se, onko aamulla kaapissa viinaa jäljellä.

Enemmän väriä ympärilleen saa ilotyttö-Sera, jota kirjailija luotaa syvempää.  Serakaan ei pidä itseään uhrina, vaan näkee elämänsä enemmän selviytymisenä väkivallan ja hulluuden seassa.

Viihderakkausromaaneissa tyttö rakastuu aina komeaan lääkäriin, mutta epätoivoisissa rakkaustarinoissa on mielestäni aina jotain kiehtovampaa. Varsinkin kun rakkaustarinalle ei ole onnellista loppua, kuten tässä kirjassa. Epätoivoiset ja kolhitut ihmiset rakastavat, mutta eivät tuomitse toisiaan.

Tämän kirjan luettuaan tuli tunne, että tässä pikadeittailun maailmassakin voi tavata sattumalta samanlaisen sielun, vaikka se olisi rikki. Riittää, kun törmää johonkin ja ei tuomitse ja antaa toisen tehdä omat valintansa. Vaikka ne olisivat lopullisia.