Sunnuntain ajatuksia

Luin jutun kolmevuotiaasta pojasta, joka hylättiin lastenkotiin. Isä perusti uuden perheen ja kiikutti pojan lastenkotiin. Äiti oli juoppo ja se siitä.

Hylkäämisen kokemus vaikuttaa ihmiseen varmaan enemmän kuin mikään muu. Hylkäsivät sitten vanhemmat, ystävät tai rakastettu. Useimpien ihmisten on vaikea käsitellä hylätyksi tulemista. Se vie jotenkin luottamuksen kaikesta, tekee katkeraksi.

Lähes kaikki on hylätty jossain vaiheessa, mutta jotkut se murtaa ja jotkut ei.

Toinen millä saa ihmisen murtumaan on nolaaminen. Sitä harrastetaan yllättävän usein. Se, että saa toisen häpeämään satuttaa paljon. Useimmat väittävät, että osaavat nauraa itselleen, mutta silloin he itse ovat tehneet itsestään pilaa.

Mikä meidät ihmiset ajaa kohtelemaan toisiamme huonosti. Sitä olen miettinyt kauan ja en vain ole löytänyt vastausta. Jokainen meistä on siihen syyllistynyt. Eikä edes itsestään löydä syytä aina. Onko se oma epävarmuus, pettymys ja ehkä jopa katkeruus.

Omalla tavallaan ymmärrän persuja, jotka tyrmistyivät, kun heidät päätettiin siirtää yhtäkkiä eduskunnassa keskeltä sivuun. Onhan se selkeä viesti, että ette kuulu joukkoon. Että sellainen iso iloinen kansanedustajaperhe.