Katsottua: Toivon tuolla puolen: Olisiko jo mestarin viimeinen elokuva?

Aki Kaurismäki on tehnyt pitkän päivätyön suomalaisessa elokuvassa ja hänen ansionsa ovat kiistattomat, mutta kun katsoin hänen viimeisimpänsä Toivon tuolla puolen -elokuvan kahden vuoden takaa.. niin olisiko jo aika lopettaa, kuten Aki itsekin totesi.

Ei elokuva katastrofi ole, mutta siinä Kaurismäen kaikki vanhat kliseet alkavat kääntyä elokuvaa ja koki Kaurismäen uraa vastaan. Kaurismäen tyyli vaikuttaa 2000-luvulla jotenkin ajastaan jääneeltä, jopa epäuskottavalta ja lapselliselta. Siitä puuttuu entinen raikkaus, jonka elokuvan tiimoilta noussut lavastuskohu vain vahvisti, kun Kaurismäki taisteli krediiteistä lavastajansa kanssa.

Pakolaiskriisistä on mahdotonta saada toimivaa draamakomediaa, eikä se onnistu. Jo syyrialaisen pakolaisen Khaledin tulo hiililastin mukana Helsingin satamaan on epäuskottavaa, eikä elokuvan uskottavuus siitä parane. Huumoria tai edes kunnon draamaa elokuvassa ei ole.

Kaurismäki kuvaa lähes kaikki suomalaiset hahmot roistoina, juoppoina ja ikävinä hahmoina. Pakolaiset taas ovat sympaattisia ja mukavia hahmoja pelkästään, vaikka tiedämme nyt heidän syyllistyneen lukuisiin rikoksiin Suomessa. Jopa Khaledia vainoavat natsit ovat täysin epäuskottavia pellejä, vaikka kyse on vakavasta asiasta.

Paljon elokuva saa kiittää pääosaa Khaledia näyttelevää Sherwan Hajia. Hän näyttelee epäuskottavan roolinsa sympaattisesti ja niin uskottavasti kun se antaa myöten. Muutkin maahanmuuttaja/pakolaishahmot olivat hyviä rooleissaan.

Suomalaisten roolit olivat niin epäkiitollisia ja puisevan yksinkertaisesti kirjoitettu, että edes Sakari Kuosmanen ei suoriutunut Khaledin työllistävän ravintolanpitäjän roolista. Sääliksi kävi monia nimekkäitä näyttelijöitä elokuvassa.

Mietin myös, minkälainen kuva Suomesta on annettu maailmalle tämän elokuvan myötä. Kaurismäki saa aina huomiota elokuvillaan. Suomessa kun on kuitenkin ihmisiä, jotka varmasti auttavat enemmän pakolaisia kuin oman maansa kansalaisia.

Ilmeisesti jollain tasolla Kaurismäkikin ylenkatsoo suomalaisia tämän elokuvan perusteella. Ennen Kaurismäki oli elokuvissaan kotimaan vähäosaisten puolella, mutta tämän elokuvan perusteella ei kyllä enää ole.

Ikävä on Kaurismäen klassikkoja 1980-luvulta. Ai niin. Tuomari Nurmio oli elokuvassa hyvä keikalla pariin eri otteeseen.

Kommentit

Suositut postaukset