Onko Greta Thunberg maskotti vai sankari?


En ole viime aikoina enää halunnut kirjoittaa mistään ajankohtaisista aiheista. Osin siksi, että asiat menevät absurdimpaan ja aina saivartelevampaan suuntaan. Vielä vähemmän olen halunnut kirjoittaa omasta itsestäni. Sen aika koittaa joskus.

Nyt kirjoitan ajankohtaisista. Kukaan järkevä ihminen tuskin kiistää ilmastonmuutosta. Kirjoitan Greta Thunbergistä, tuosta ilmastonmuutoksen teini-ikäisestä Jeanna D´Arcista. Itseasiassa heissä on samaa näköä. Greta on toisten sankari ja toisten epäluulojen kohde.

Pakko myöntää, että itse kuulun niihin, joiden mielestä hän toistaa aikuisten hänelle istuttamia sanoja. Vaikka hänellä on asperger, jotenkin vain kuultaa läpi, että onko tuo nyt sitä mitä hän itse haluaa sanoa. Nyt hänet raijattiin ylittämään Atlanttia veneellä. Uskaltaisin arvata, että takaisin tullaan kuitenkin lentokoneella.

Jos joku aikuinen, varsinkin mies, kritisoi Gretaa, niin yleensä muut aikuiset tulistuvat. Joiden mielestä Greta on yhtä kuin nuorten oikeus sanoa mielipiteensä ja eri mieltä olevat ovat setämiehiä. Minusta oikea nuori ajattelija ei edes pyydä oikeutusta aikuisilta mielipiteisiinsä.

Tähän setämiesmiinaan asteli muun muassa Lasse Lehtinen kolumnissaan. No, itse olisin jättänyt tytöttelyt pois näinä aikoina, mutta provosoiva otsikko takaa lukijat.

Mihin Gretaa sitten tarvitaan? Ilmastonmuutossotureita riittää aikuisissakin. No siksi, että mikään ei ole myyvempää kuin nuori, viaton nainen, kun halutaan saada viesti perille mediassa. Hapsutukkaiset hipit eivät herätä kiinnostusta. Kuka Gretan onkaan brändännyt, niin hän on tehnyt hyvää työtä.

Ja juuri nuoruudella toisinajattelevat saadaan kivasti haukuttua sediksi ja Gretan kiusaajiksi. Onhan Greta ollut myös koulukiusattu. Niin kuin aika moni meistä muistakin. Emme ole vain myyviä ja oikeassa ajassa väärine mielipiteinemme.

Kommentit

  1. Gretan esiintyminen YK:ssa vaikutti teatraaliselta, jopa siinä määrin, että itse asia tuntui jäävän sivuseikaksi. Elokuvissa tuota kutsuttaisiin katsojan manipuloinniksi. Ehkä hän kuitenkin oli vilpittömällä mielellä puhumassa.

    VastaaPoista
  2. Minusta hän ei vaikuttanut hyvinvoivalta yksinkertaisesti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset