Kirja-arvostelu: Jaakko Summanen - Sotavanki: Sotavankileirin helvetti oli monelle liikaa

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Esa Pesonen (@runoilijaesapesonen) jakama julkaisu

Kirjaston hyllyiltä on vaikea enää tehdä löytöjä vuosikymmenten takaa, sillä hyllyissä nököttävät vain klassikot ja tuoreimmat kirjat. Kirjaston kirjavarastosta taas löytyy mitä tahansa. Sieltä löysin Jaakko Summasen Sotavangin. Kirja oli hänen esikoisteoksensa, jonka jälkeen hän kirjoitti vielä lisää sotaromaaneja.

Summanen oli itse sotavankina Neuvostoliitossa ja hänen kirjansa perustuu tositapahtumiin Neuvostoliiton sotavankileireillä. Sotien sankarimyyttiin ei yleensä kuulu sotanvankien noteeraaminen. Antautumista viholliselle on pidetty häpeänä länsimaissakin, Japanista puhumattakaan. Siksi Summasen kirja on merkittävä.

Kirjan päähenkilönä toimiva Ilmari joutuu sotavangiksi kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana. Hän ja toverinsa selviävät jo ihmeen kaupalla itse sotavankileirille kostonhimoisten vihollisten kynsistä. Heitä suojelevat kuitenkin heidän vangitsijansa omiensa kostolta. 

Kuten arvata saattaa, elämä sotavankileirillä ei ole ruusuilla tanssimista. Sodan aikana jo Neuvostoliiton omilla kansalaisilla oli huutava pula ruoasta. Niinpä vihollissotilaat saavat syödäkseen vielä vähemmän ja heillä teetetään raskasta työtä.

Vaikka nuoret sotilaat olivat leirille mennesssään elämänsä kunnossa, alkavat he heikentyä ja sairastua ja lopulta kuolla. He käyvät taistelua aikaa vastaan. Aika ei ollut ystävä vaan merkitsi kuolemaa mitä kauemmin leirillä joutui kärsimään. Suomen osalta sota loppui jo syksyllä 1944 ja Suomeen sotilaat pääsivät pääosin takaisin jo loppuvuonna 1944.

Summasen teksti on sujuvaa, mutta henkilöitä on ehkä aavistuksen liikaa ja kirjaan on sitä myöten ajoittain vaikea päästä kiinni. Kirjassa on myös vähän liian päälleliimattua isänmaallisuutta. En oikein jaksa uskoa, että sairaat sotavangit olisivat laulaneet Porilaisten marssia kuulleessaan kotimaahan paluusta. 

Siitä puuttuu lähes täysin kritiikki Suomen viranomaisia kohtaan. Monet sotavangit kun joutuivat Suomessa rankkoihin kuulusteluihin, joissa heitä epäiltiin aiheetta Neuvostoliiton agenteiksi tai aivopestyiksi.

Summasen kirjan ansiot ovat sotavankileirien arjen kuvaamisessa. Jatkuvan nälän ja tappeluiden kuvaamisessa. Ihminen taantuu, kun sen on pysyttävä ainoastaan enää elossa hinnalla millä hyvänsä. Haaveet ja muistot onnellisesta ajasta kotomaassa pitävät hengissä. Moni huutaa äitiä kuollessaan. Kuoleman edessä olemme kuin pieniä lapsia.